Mä olin hetken valmis kuolemaan, tai edes vähän romahtamaan.
Hyvä ystäväni sanoi minulle CT-kuvien tulosten jälkeen, että nyt minulla on kaksi vaihtoehtoa; suhtautua asiaan negatiivisesti ja rypeä itsesäälissä TAI sitten ei. Tuo on mielestäni viisas ajatus ja pätee todella moneen asiaan tässä tilanteessa. Kuitenkaan se ei ole niin mustavalkoista. Tunteet ja fiilikset heittelee. Perjantainen psykologi tiivisti, että fiilikseni vaikuttavat olevan vuoristorataa; välillä iloitsen ja nautin kaikesta, ikävöin normaalia elämää, suren, vihaan, ryven säälissä. Ja se on kuulemma se ideaalein tapa ihmismiellä toimia tällaisessa tilaneessa. Kaikki fiilikset täytyy käydä läpi. Ja aikamoista heittelyä se on tässä ollutkin mielialojen suhteen. Näistä teksteistäkin sen huomaa, yhtenä päivänä kirjoitan toista ja toisena toista. Se psykologi sanoi myös, että alussa mielialanvaihelut ovat päivittäisiä, jatkuvasti. Tässä vaiheessa olen edelleen. Sitten ne alkavat harventumaan, viikottain, kuukausittain, kun on sen aika. Nyt kun kuitenkin vielä on niin paljon avoinna, että epätietoisuus raastaa.
Perjantai oli paskan viikon huipentuma. Operaation jälkeiset kivut eivät olleet helpottaneet, lääkkeet eivät toimi. Huonot yöunet, kivut herättää. Pelko koepaloista. Tulevasta. Siitä, että näinkö paljon mua sattuu, kunnes tämä kaikki on joskus ohi. Se turhautti eniten. Ja turhauttaa edelleen. Josko joudun näiden kipujen kanssa elämään vielä pitkään.
Perjantai-illan rypemisen laukaisi myös tuolloin kuullut uutiset. Joita ensin ajattelin olla jakamatta, koska mitään virallista tietoa en ole saanut. Perjantaina lääkäri kertoi Acutassa, että koepalojen tulokset ovat tulleet. Että hän ei ole urologi, eikä päätä miten jatkossa toimitaan. Vastaus kuitenkin oli ollut se, että molemmat koepalat olivat vain verimölttejä. "Mitään syöpää ei saatu napattua". Niiden ottaminen oli epäonnistunut sen verenvuodon takia. "Siinä ollaan varmasti yritetty osua oikeaan kohtaan, mutta epäonnistuttu sen vuodon takia".
Tämän jälkeen pikakelasin päässäni mennyttä operaatiota. Sen ansiosta tulleita saatanallisia kipuja. Veriarvojen laskemista. Yleiskunnon laskemista, niin että en edes kauppaan jaksaisi kävellä. Jokaisen askeleen tuottamaa kipua. JA KAIKKI TÄMÄ TURHAAN. Jaksoin kyllä kivut, koska ajattelin että sen ansiosta tiedetään taas enemmän. Olin niin turhautunut. Tiesin että moni muu turhautuisi. Koko helvetti ihan turhaan. Nyt sama paska uudestaan, sillä erotuksella että olen huonommassa kunnossa kun sinne mennessä. Kuinka kovat kivut seuraavaksi on. Mitä jos tuolloinkin tulee verenvuoto, joka estää koepalojen ottamisen ja näkyvyyden. VITTU. Odottaminen jatkuisi pidempään. Pelkään, että fyysinen kunto laskee tässä vaiheessa entisestään. Että sitten jos ja kun varsinaiset hoidot alkavat, olen jo valmiiksi niin huonossa kunnossa, että en selviä niistä. Miksi sen pitää olla niin vaikeassa paikassa? Jos se olisi vaikka se rintasyöpä tai ihosyöpä tai ihan miten vaan, pelkästään parin koepalan napsaisu ei olisi niin hankalaa.
Nyt sitten täytyy odottaa että urologi soittaa. Että miten toimitaan jatkossa. Tämän vuoksi myös olin perjantaina niin kovin turhautunut. Lisäksi mulla alkoi se uusi lääke, jonka sivuvaikutuksena on mm. itsemurha-ajatukset ja itsemurha-alttius. Heh, ehkä se veti mielen synkeäksi.
Nyt on taas mieli virkeämpi. Ilman mitään sairauttakin tuittuilen aina välillä, niin miksipä en tämän kanssa. Jatkan tietenkin kirjoittamista, luki tätä joku tai ei. Tämä auttaa myös mua itseäni prosessoimaan asioita. Fyysesti aika poikki, mutta tuo uusi lääke tuntuu vähän helpottavan kipuja. Vaikka siinä onkin ihan paskat sivuvaikutukset. Ja koko ajan meinaa nousta allerginen reaktio. Tuo on kuitenkin viikon kuuri, toivottavasti se auttaisi. Ja toivon niin kovasti, että oloni alkaisi palautua.
Kiinnostaa nähdä, kauanko menee, että urologi (toivottavasti Derek), vaivautuu soittamaan vastauksista. Koska virallisestihan en vielä niitä ole saanut. Eilisellä apteekkireissullani poikkesin istumaan iltaa vähäksi aikaa. Viettämään sitä vappua. Vaikka välillä sattuikin, niin olo oli varmasti parempi kun jos olisin ollut vain kotonani. Tulin kotiin väsyneenä alkuillasta, mutta sain vielä joukon seuraa. Muut lähtivät baariin, minä jäin kotiin. Eikä se haitannut tippaakaan. Minulla oli tosi hyvä fiilis. Ja on edelleen. Välillä vitutus koepalafailuresta puskee mieleen. Tulee puskemaan varmasti koko päivän. Mutta se ei nyt ole se päällimmäinen mielentila. Nyt pitää vaan saada kivut kuriin ja sitä myöten taas kasata itsensä taistelukuntoon. Elämä on kuitenkin, aina, ihana. Niinkauan kun sitä on.
Tämän hetken fiilis:
http://www.youtube.com/watch?v=1TB1x67Do5U
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti