Vaikka yritin ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla.

Oli kilpirauhasarvojen kontrollit. TSH arvo oli lähtenyt laskemaan, mutta Thyroxin annosta nostettiin vielä, saisi kuulemma laskea lisää. Kysyttiin onko oireet kadonneet. No, ei ole parissa kuukaudessa hiukset alkaneet kasvamaan, paino tippunut tai kuukautiskierto normalisoitunut tai mitään muutakaan. Taitaa viedä vähän enemmän aikaa kun pari kuukautta näillä asioilla, valitettavasti. Mulla on ollut TSH arvo, joka siis koholla ollessaan paljastaa vajaatoiminnan, koko ajan siinä kolmosen päällä, nelosen hujakoilla. Suomessa viitearvot kilpparin vajaatoiminnalle 0,04-4. Lueskelin tuossa noista arvoista, USAssa TSH:n viitearvot on 0,3-3 ja "Kliinisen biokemian kansallisen akatemian (The National Academy of Clinical Biochemistry) mukaan 95%:lla ihmisistä, joilla on normaali kilpirauhastoiminta, TSH on 0,4- 2,5 mU/l". . Työterveys on ollut koko ajan aloittamassa Thyroxinia, mutta sitä siirrettiin ja siirrettiin muiden tutkimusten takia. Jäi mieleen kun kunnallinen "oma lääkärini" totesi että hän ei ole koskaan aloittanut Thyroxinia alle 4,5 kilppariarvoilla. Työterveys taas on painottanut, että oireiden kera yli 2,5 arvoilla aloitetaan aina Thyroxin. Viime vuoden aikana tuli mietittyä useasti, miten suuri ero kunnallisten ja yksityisten (mun tapauksessa työterveys) välillä on, lähinnä lääkäreiden asenteissa / kunnianhimossa. Olen nyt tehnyt hommia erään materiaalin parissa tämän kuukauden. Vanhoista nauhoista näen iloisen, elämää täynnä olevan henkilön. Tapaamisissa näen helvetin stressaantuneen ja vanhan ihmisen. Hän kiroaa aina elämää, kiireitä, kertoo heräilevänsä yöllä ja kirjoittavansa ylös mieleen tulevia työasioita. Ei voi kun miettiä kumpi tulee ensin vastaan, eläkeikä vai burnout. Tämä on koskettanut mua suuresti, ehkä ulkopuolisena näen muutoksen selvemmin. Nauhoilta 20-vuotta sitten elämäniloisen, riemukkaan ihmisen ja kasvotusten tänä päivänä kävelevän ihmisraunion, jonka elämä on täyttynyt työllä. Jos musta ikinä tulee sellainen, niin sanokaa. Mä en kestä ajatusta että 20 vuodessa elämä muuttuisi tuohon suuntaan!! Loppukuusta vielä lääkäri, jos siellä ei sanota mitään niin taitaa olla aika laittaa piste tälle blogille! Mulla on muuten jo ajatus toisest blogista, jota voisin alkaa kirjoittamaan. Katsotaan. http://www.youtube.com/watch?v=aNv7n23kLTA JA vittu taas näyttää esikatselussa tulevan yhtenä pötkönä koko teksti. Blogger, miksi et tallena rivivaihtojani... http://www.youtube.com/watch?v=WbN0nX61rIs&ob=av2e

Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä.

Olen oikeutettu turhamaiseen postaukseen, eikö niin? Blogin teeman ohi ollaan menty jo niin paljon ja useasti, että jatketaan samalla linjalla. Minulla on ongelma. Ja ei, se ei ole samaa luokkaa kun vaikka tämän blogin alkuperäinen perustussyy tai vaikka se kuinka suuri naisen terveyttä uhkaava riski raskaus ja synnytys on kehitysmaissa. Mutta se on ongelma, johon kaipaan vinkkejä. Joten miksipä en hyödyntäisi tätä blogia. Tiesittekö muuten että täällä vierailee edelleen päivittäin todella paljon ihmisiä, vaikka tilanne ei enää ole ns. päällä. Suurin osa taitaa löytää tiensä tänne googlen kautta, jollain random hakusanoilla. MUTTA. Ongelma on finnit. Minulla on aina ollut hyvä iho. Aina. En muista että minulla olisi ollut teininä yhtään finniä. Nyt niitä on tullut. 27-vuotiaana. Eikä se ole kivaa. Niitä tuli jo vähän ennen Thyroxinin aloittamista, joten sitä ei voida syyttää. Jos mietitään vaikka mitä on tapahtunut elintavoilleni viimeisen puolentoista vuoden aikana; Elän terveellisemmin. En enää polta, juon vähemmän viiniä, syön terveellisemmin, liikun enemmän, en juo enää kahvia, en ole vaihtanut kosmetiikkatuotteita, hoidan ihoani säännöllisemmin ja etenkin juon moninkertaisesti enemmän vettä. Eli iho ei tykkää muutoksesta parempaan? Okei, olen aloittanut beetasalpaajan ja allergialääkkeen silloin vuosi sitten talvella, pitäisikö syyttää niitä? Tuleeko multa vuosien synnit pois nyt? Olin syksyllä ensimmäisen kerran (!!!) syväpuhdistavassa kasvohoidossa ja oikeastaan sen jälkeen ihoni on voinut huonommin. Älkää ikinä menkö kasvohoitoon. En haluaisi mennä tämän takia lääkäriin, vaikka olenkin kuullut että reseptillä voisi saada jotain järeämpiä voiteita. Onko kellään mitään pirkka-niksiä? Kerrottakoot että olen kokeillut sinkkivoidetta - ei auttanut. Ja kaverin suosittelemaa Avenen voidetta (paikallisesti), joka on rauhoittanut ihoa, mutta ei poistanut ongelmaa kokonaan. http://www.avene.fi/tuotteet/rasvainen_iho/diacneal_treatment_care Joten nyt niitä vinkkejä kehiin t.FuTuRe_AkNeGirl_84 Muuten on mennyt mukavasti, elämää ihmetellessä ja uusiin työhaasteisiin heittäytyessä. Oliko tylsin lause ikinä!! Niin ja soitin urologian puolen hoitajalle joka ohjeisti varaamaan soittoajan urologille, mutta en ole ehtinyt/ muistanut / pitänyt ajankohtaisena. http://www.voice.fi/videoensi-ilta-pariisin-kevat-kesayo PS. Blogger ei tee tänään rivinvaihtoja lainkaan, joten yhteen pötköön. Tai ihan hyvin ne tässä kirjoittaessa näkyy, mutta ei esikatselussa. JE.

Tänään oli jälkitarkastus korvapolilla. Ei mitään ihmeellistä. Näin jälkikäteen operaation tehoista puhuttiin vähän eri tavalla kun sinne mennessä. Aiemmin oltiin sillä linjalla että kaksi kolmesta hyötyy operaatiosta. Nyt sanottiin että nooo, joillekin se auttaa kuukaudeksi, joillekin puoleksi vuodeksi, joillekin koko elämän ja todella monille ei lainkaan. Jooh. Mutta sen verran oli puhetta, että jos kesään mennessä ei kestonuha katoa, niin sitten pitäisi tehdä allergiatestit. Ja nenäkannua (!) pitäisi alkaa käyttämään...

Sitten sain hoitajalta kehuja siitä että oon lopettanut röökin (siitäkin on reilusti jo yli vuosi!). Se kertoi esim. että jo viikko lopettamisen jälkeen infarktin riski vähenee puoleen. Huh. En tiedä millaiseen tutkimukseen tämä perustuu, mutta kuulemma sydänlääkäriltä saatua tietoa.
Juuri tuossa vähän aikaa sitten kirjoitin toisaalle, että itselläni on jotenkin toisaalta hankala suhtautua tupakkaan syynä sairauksiin, koska olen nähnyt enemmän terveellisiä elämäntapoja noudattavien ihmisten sairastuvan, kuin esim. tupakoitsijoiden. Mutta tutkimukset on tutkimuksia, eikä muutenkaan ole aikomuksia aloittaa uudestaan.

Hoitaja oli siinä luulossa että mua edelleen hoidetaan munuaispolilla. EI!! Sitten tuli puheeksi urologian jutut ja sen kysyessä kerroin sitten siitä että vasen kylki kipuilee edelleen ajoittain esim. niin että saatan herätä kipuun. Se patisti mut soittamaan sinne urologian puolelle tänään, että niiden päätös onko asiaa tarvetta selvitellä. Soitan kun siellä alkaa soittoaika, vaikka ei kiinnostaisi.

Mutta ihanaa että on kevät.

http://www.youtube.com/watch?v=4op1esLn4mc

It's meeting the man of my dreams, and then meeting his beautiful wife. Isn't it ironic.

http://www.youtube.com/watch?v=Jne9t8sHpUc&ob=av2e

Eli kaikki on ihan hyvin, olen todennut kuluneen viikon aikana muutamaan otteeseen. Olen varmaan ollut hivenen epäselvä näiden kirjoitusten kanssa ajoittain, välillä sitä unohtaa kun puhuu paljon ja kirjoittaa vähän että mitä sitä kenenkin kanssa on tullut juteltua ja tietenkin ne keidän kanssa ei ole tullut juteltua mitään. Joten haluan tännekin selventää saman mitä olen nyt viikon aikana jutellut ihmisten kanssa joita en ole nähnyt vähään aikaan. Eli kaikki on ihan hyvin! Paitsi maailmassa ei ole rauhaa ja mulle on tullut finnejä ja joku talouskriisikin on. Nyt hei oli todella lähellä se ensimmäinn hymiö tänne. Ei talouskriisille vaan mun finnien ja maailmanrauhan rinnastamiselle!

Yritän nyt olla jotenkin selkeä (ehkä en itsekään oikein käsitä mitä tapahtui), mutta siis se verivirtsaisuus ei johtunut mistään syövästä (vaikka niin uhkailtiinkin kauan aikaa) vaan munuaiskivistä. Syto -arvot olivat vinksallaan ja ne viittasi (yhdessä verivirtsaisuuden kanssa) kasvaimeen virtsarakossa tai ylemmissä virsateissä. CT-kuvissa oli varjostuma ja koepalaa otettiin, koska nähtiin jotain muutoksia munuaisaltaan seinämässä MUTTA se epäonnistui jajaja. No sitä samaa mitä olen kirjoittanut. Lääkäri totesi arvojen muututtua että joskus näinkin voi käydä, että nämä jää vähän mysteereiksi. En tiedä, enkä ymmärrä. (Suoraan sanottuna minua hivenen vaivaa että viimeisimmässä sytologisessa seulonnassa ei vielä kaikki tulokset olleet normaaleja ja aina silloin tällöin kun tunnen kylkikipua mietin että mitä jos ne sittenkin päätteli väärin. Mutta koska en ole lääkäri enkä tiedä läheskään kaikista testeistä mitä mulle on tehty, niin täytyy luottaa siihen että kaikki on ok).

Se että olin jatkuvasti kuumeessa ja flunssassa johtui ihan itse tekemäni diagnoosin perusteella siitä, että olin kesästä 2010 siihen viime kesän sairaalan megasuper tripla-antibioottikuuriin saakka jatkuvalla antibioottikuurilla erinnäisten tulehdusten takia. Kun kaikkihan sanoo että antibiootit laskee vastustuskykyä ja sitä rataa. Sen monen viikon ja usean eri antibiootin kuurin jälkeen en ole tullut kipeäksi enkä niitä tarvinnut, joten ehkä elimistöni on saanut vastustuskykynsä takaisin. Jos siinä oli kuulkaas sellainen kierre, tulehdus ja antibiootit ruokki toinen toistaan. Antibiootithan tappaa kaikki bakteerit elimistöstä, hyvät ja huonot.
Kestonuha ym on tietty koko ajan, josko tuo poskionteloiden pallolaajennus auttaisi. Se tehtiin siis siksi kun minulla on varmaan viimeisen viiden vuoden aikana ollut ties kuinka monta poskiontelontulehdusta per vuosi. Mutta sekin on ihan pieni juttu tuntuu ihan turhalta kirjoittaa edes koko asiasta.
Ihottumat ja allergiat on edelleen kysymysmerkki, mutta nekään ei olekaan mitään vakavaa.
Ja sitten se kilpirauhasen vajaatoiminta. Siihenkin on nyt aloitettu lääkkeet.
Eli pieniä asioita, mutta kaikki on OK!


Kaikesta huolimatta on hyvä että luulin about puoli vuotta että minulla on syöpä ja se on vaarallinen. Eihän se ollut kivaa joutua olemaan sairaalassa ja kipeänä ja elää jatkuvassa uhassa. Mutta näiden tapahtumien myötä asiat osaa suhteuttaa erilailla. Ainahan sitä on tullut oltua (ehkä jopa liiankin) elämää ajatteleva ja kyseenalaistava henkilö. No nyt sitä on tullut kyseenalaistettua lisää ja asiat ovat saaneet uudet mittasuhteet. Ennen tärkeät asiat on tulleet vähemmän tärkeiksi ja itsestäänselvyydet jopa omanlaisiksi elämän kohokohdiksi. Sitä on ymmärtänyt kaipaavansa ja tarvitsevansa jotain mistä ei aiemmin ole tiennyt.

Aamulla hiuksia suoristaessani mietin kauanko elämästäni on kulunut aikaa siihen että suoristan ne. Miksi en antaisi niiden vain olla kiharalla, sellaisena kun ne oikeasti ovat? Sitten mietin olisiko elämä helpompaa, jos ei miettisi asioita liikaa. Olisiko se? Ovatko ihmiset onnellisempia ja tyytyväisempiä mitä vähemmän he ajattelevat?

Hiukseni saavat olla sellaiset kuin ovat niinä päivinä jolloin se tuntuu hyvältä. Mutta ne saa suoraksi, jos niin haluaa. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään.

Mats Furberg kirjoittaa tutkielmassaan;

Elämä ei ole merkityksellinen
eikä merkityksetön; se vain on.


Ja se mikä on, täytyy itse täyttää merkityksellä.


...Ai saakeli, onko toi hiusten suoristaminen vähän väsynyttä symbolointia. No ehkä te hiffaatte. Täytän elämääni uudestaan uusilla merkityksillä, se ei ole koskaan vanhan jatkumo, hiusten ei tarvi antaa kihartua. Paitsi jos niin haluaa, onhan taito myös ottaa asiat vastaan sellaisina kun ne ovat. Mutta pidän tuosta ajatuksesta mitä siteeraan yllä ja olen rakastunut elämän täyttämiseen merkityksillä!! Ja ihan oikeasti mietin aamulla sitä kauanko mulla konkreettisesti aikaa on kulunut hiusten suoristamiseen. Ja että jospa voisi ennen kuolemaa saada tuon suoristamiseen käytetyn ajan paketissa ja käyttää sen sitten miten parhaaksi kokee.

Tuijotat polkuja, joista jokainen on oikea.

Voi kuinka kauan kestikään että vihdoin päätettiin aloittaa Thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kun ensin haluttiin sulkea pois kaikenlaista muuta, kuten Cushingin tauti, jonka takia aiempi päätös aloittaa Thyroxin vedettiin pois. Sillä kun olisi ollut jotain vaikutusta verikokeisiin. Käsittämätöntä miten kauan tällaisen yhden pienen lääkityksen aloittamiseen on mennyt aikaa. Kai marraskuusta maaliskuun alkuun. Siihen vaikutti moni käytännön asia, kuten että siinä Cushing verikokeissa piti ottaa verikoe kahtena peräkkäisenä päivänä samaan aikaan aamulla kahdeksalta ja tällaisten labra-aikojen saaminen KESTI. Ihmiset käy paljon labroissa aamulla. Sitten labra oli jotenkin hukannut sen toisen verikokeen, sitä selvitettiin muutamia viikkoja ja kun vihdoin varasin uudet ajat, se asia jotenkin selvisi ja sitä rataa. Sitten mulla kesti varata soittoaika lääkärille ja sitten kun se soitti (määrittämättömään aikaan) en ollut puhelimen lähettyvillä ja sitten piti varata uusi aika ja sitä rataa. Näin ne asiat sujuu kun ei ole kiire, mikä on edelleen hyvä asia näissä jutuissa. Joo, no tänään virallisesti olisin voinut aloittaa sen lääkkeen, mutta UNOHDIN. Se kun pitää ottaa heti ensimmäisenä aamulla, eikä mitään maitotuotteita muutamaan tuntiin. No, huomenna ehtii.

Vaikka tämä on pieni asia ja sitä rataa, mutta tuntuu kivalta että vihdoin tehtiin päätös lääkekokeilun suhteen eikä tarvi epämääräisesti odotella joidenkin verikokeiden tuloksia, joiden sisällöstä en enää ole ollut kiinnostunut. Ellei sitten jotain ihmeellisempää olisi ilmennyt. Mutta kun ei. Nyt toivon kovasti että tuo thyroxin auttaisi, pysäyttäisi, esim. selittämättömän hiustenlähdön ja painonnousun (vaikka elintavat ovatkin muuttuneet viime vuosina vain terveellisempään) ynnä muuhun, mitä kilpirauhasen vajukkitoiminta voipi aiheuttaa. No, nämä muutokset tapahtuu hitaasti ja sitä rataa.

Eräs Facebook-kaverini on ehkä viimeiset kaksi kuukautta kirjoitellut statuksia jostain mahdollisesti vakavasta aivosairaudesta jota hänelle epäillään. Kyseessä on luokkakaveri vuosien takaa, jonka kanssa en ole enää ollut sitäkään vähää tekemisissä kuin aiemmin. Jotenkin sitä on tullut peilattua näiden statusten kautta omaa fiilistään vuosi sitten. Ja kummasteltua sitä, miten joku jakaa 400:lle "ystävälleen" kaiken tämän. Tai no minä en haluaisi näitä asioita tietää (ja kyllä, sieltä voi piilottaa ihmisiä). Mietin josko minä olisin jakanut jotain asioita Facebookkiin ja se ajatus ei tuntunut yhtään omalta. En missään nimessä haluaisi että ne kaikki ihmiset olisivat tienneet tilanteesta. Toisaalta perustinhan tämän blogin. Jaoin kuitenkin tämän vain läheisimmille ihmisille, tietoisena siitä että se saattaa levitä kaverien kavereille ja tämä on ihan OK. Olisinhan voinut kirjoittaa salaista blogia, mutta koska kovasti siinä tilanteessa etsin vastaavia blogeja niitä löytämättä päätin jättää nämä jutut julkiseksi. Itse kaipasin jotain konkreettista tietoa asioista (mikä on ehkä karissut tämän jauhamisen tultua tilalle) ja toivon että joku täältä on edes joskus sellaista löytänyt. Ajattelin asian niin, että tänne voi hakeutua ne ihmiset joita oikeasti kiinnostaa. Olivat ne sitten tuttuja tai tuntemattomia. Facebookin etusivulta vastaavaa tietoa ei pääse pakoon. Minua ahdistaa ja ärsyttää tuon ihmisen, jota en ole tuntenut enää aikoihin, postaukset. Samaan aikaan tunnen suurta myötätuntoa häntä kohtaan ja myös itsekkäästi peilaan omaa tilannetta ja mietin mitä ihmiset olisivat kommentoineet josko minä olisin sinne jotain vastaavaa kirjoitellut. Hahah, ihan tyhmää joo, nämä asiat vaan aina tulee mieleen kun näen tämän henkilön kirjoitukset.

Ihanaa että on kevät.

Jatkanko vielä? Kyllä. Viime vuoden tapahtumat pysäyttivät ja elin enemmän hetkessä kun koskaan elämäni aikana. Syksyllä pelkäsin, että tämä kaikki katoaisi ja sitä ajatuisi takaisin siihen kuuluisaan oravanpyörään. Kuluneen vuoden aikana olen jotenkin kyseenalaistanut koko elämäni. Teen sitä edelleen. Koska välillä muutenkin olen taipuvainen pohtimaan asioita liikaakin menin jotenkin lukkoon kaikkien ajatusten ja kyseenalaistusten kanssa. Jotenkin halusin tiettyjä muutoksia ja kaiken heti nyt, mutta koska mikään ei tapahdu samantien en oikein osannut muuta kun yrittää nauttia siitä mitä on nyt. Nyt jotenkin olen lähtenyt viemään asioita kerrallaan kohti niitä asioita mitä haluan. Olen aina tiennyt mitä haluan, mutta jotenkin viime vuoden jälkeen en sitä tiennytkään. Nytkään en tiedä kaikkea, mutta jotain kuitenkin. Se on parempi kuin ei mitään tai että olisin jatkanut elämääni samalla tavalla. Joitain muutoksia on tapahtunut automaattisesti ilman päätöksiä, ihan vaikka kahvin juonnin ja tupakoinnin lopettaminen. Läsnäolon taitoa olen alkanut lisäämään ihan konkreettisilla jutuilla. Meditointia ja sitä rataa. Reagoin fyysisiin juttuihin ja uhkiin menemällä henkisesti yhtä solmuun kun se koko tilanne oli kaikkine pallotteluineen ja pitkään jatkuneine epävarmuuksineen. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia. Monta haastetta on vielä voitettavana, mutta nyt on ihan hyvä olla tässä.

Kirjoittelen vielä ainakin mitä siellä korvapolin kontrollissa sanotaan ja siitä miten thyroxin lähtee toimimaan. Mietitään sitten josko olisi aika kuopata tämä blogi.

http://www.youtube.com/watch?v=P-Gk3Q1umx0

http://www.youtube.com/watch?v=gWvurnpKjE4

Se muistutti meitä ajasta, jonka saimme.

Perjantaina oli se poskionteloiden pallolaajennus. Se tehtiin ihan päiväkirurgisena operaationa, eli ei tarvinnut mitään nukutuksia ja pääsin kotiin samana päivänä. Oli jännää olla ensimmäistä kertaa leikkaussalissa hereillä. Aiemmista kerroista muistan vain sen, että olen mennyt makaamaan pöydälle, on kytketty kaikki sydänmonitoroinnit, verenpaine/sykemittaukset ym ja anelääkäri on laittanut kanyylin ja ilmoittanut että nyt alkaa tulemaan lääkettä.

Nyt jännitti ehkä hivenen siksi, että vihaan nenäkannuja, nenäsumutteita ja vastaavia - yököttää ajatus siitä että nenään työnnetään jotain. Kuten hoitaja sanoikin, ikävin vaihe koko operaatiossa on puudutus. Molemmille puolille tungettiin syvälle jollain yököttävillä jutuilla puudutusainetta. Yhteensä kuusi rautaputkea jäi sojottamaan mun nenästä ja piti makoilla leikkauspöydällä reilu puoli tuntia ja odotella että puudutusaine alkaa vaikuttamaan. Tätä ennen oli laitettu tipat ja monitoroinnit. Yli puolet porukasta lähti ruokikselle ja osa jäi pitämään mulle seuraa. Tässä vaiheessa oli oikein kiva tajuta, että mulla on ihan hirveä vessahätä.. Kerroin hoitajalle siitä miten joskus olin mennyt kiireessä hammaslääkäriin, minulla oli vessahätä mutta ajattelin, että siellä ei mene kauaa. Tästä seurasi muutaman tunnin kestänyt epäonnistunut viisaudenhampaan poistaminen ja koko tuon ajan ajattelin vain että kohta lasken alleni. Sanoin että nyt taitaa tulla vähän sama juttu, että olin jostain kuullut että tämä koko juttu kestäisi noin puoli tuntia.. Niin se kuulemma kestäisikin, sitten kun lääkäri pääsisi aloittamaan.. Puudutus, kipulääkkeet ym. alkoivat toimia. Hoitajat heittivät arvauksia prinsessa Victorian vauvan nimestä.. Ja tarkkailivat jostain omasta tietokannastaan, että nyt lääkäri on poistunut aiemmasta leikkaussalista.

Hoitaja joka avustaisi lääkäriä operaatiossa harjoitteli välineiden kokoamista, tämä vaikutti kaaoottiselta ja jos kyse olisi ollut yhtään isommasta jutusta tai pienemmästä määrästä lääkkeitä kehossani, olisi paniikki saattanut hiipiä neljän ihmisen miettiessä onko joku juttu kertakäyttöinen vai ei ja tuleeko joku näin vai näin päin..

Lääkäri saapui pian paikalle, kertoi jotain tosi huonoja läppiä pariin leffaan liittyen. Siinä tilanteessa ne oli ihan hauskoja. Hän poisti rautaputket nenästäni ja tässä vaiheessa en tuntenut enää mitään. Hän pujotteli oikean puolen sieraimesta jotain sisääni enkä tuntenut yhtään mitään. Hän kertoili juttuja lähinnä hoitajille siitä, että hänen nuorin poikansa on abiturientti. Kuulemma laiska sellainen ja siinä asiassa äitiinsä tullut. Toisesta pojastaan hän puhui huonoon sävyyn, koska hän oli käynyt isänsä toiveista huolimatta armeijaa vuoden sijasta vain puolikkaan. Tällainenko on jutun taso ollut aiemminkin, kun olen ollut taju kankaalla.. Noo, ehkä mieluummin keskityin miettimään lääkärin lapsia kun sitä mitä hän teki. Aika meni heidän jutusteluaan kuunnellessa melko nopeasti ja toisen puolen laajennus oli valmis. Kuului pieni rutina ja rätinä kun operaatiota suoritettiin, onneksi puudutteet on keksitty. Vessahätäni yltyi, mutta toinen puoli kestikin kauemman. Jutustelu jatkui, kunnes lääkäri totesi "ei onnistu", mutta jatkoi juttujen kertomistaan. Valot olivat välillä päällä ja välillä pois, jolloin poskestani hohti vain joku random valo. Lääkkeet oli ainakin kohdallaan, koko tilanne lähinnä vain huvitti. Jossain vaiheessa alkoi tuskastuttamaan kun hän vain runnoi ja runnoi sisälleni jotain ja aloin muistelemaan sitä epäonnistunutta viisaudenhampaan poistoleikkausta. Jossain vaiheessa hoitaja puristi kättäni ja kysyi onko kaikki hyvin, se oli mukava ele. Oli kaikki hyvin, koska en tuntenut mitään. Ikuisuuden kuluttua lääkäri lopetti ja sanoi että lopetetaan ja selitti jotain ja jotain ja jotain että toiselle puolelle se juttu ei onnistunut, että siltä puolelta murskattiin rustoa ja luuta ja olin aika pihalla lääkkeistä. Hoitaja jolle olin kertonut vessahädästä talutti minut vessaan, vaikka mieluummin olisin jäänyt nukkumaan leikkauspöydälle. Mutta joo, puolen tunnin sijaan koko homma kesti lähes kaksi ja puoli tuntia, kun lasketaan puudutusvenailu mukaan.

Mitään verenvuotoa ei ollut ja lääketokkurasta selvittyäni pääsin saattajan kanssa kotiin. Käskettiin makoilla koko viikonloppu ja välttää niistämistä ym. Ja perus pari viikkoa ilman liikuntaa ym. Voin kertoa, että molemmat puolet on täynnä verta jota todellakin niistän, vaikka ei saisi. Ja kipuilua joo, mutta se kuuluu asiaan. Nukkuminen ei onnistu, koska joko sattuu saakelisti tai olo on niin tukkoinen, että ei yksinkertaisesti saa nukuttaa. Muuten tosi harmiton juttu, niinkun lupailivatkin. Hoitaja sanoi, että kipu on todennäköisesti sen takia kovempaa, koska toista puolta jouduttiin rassaamaan niin paljon. Eihän kipu koskaan kivaa ole, mutta sen kärsii mieluummin kun siitä on varoitettu etukätene. Tuntuipa oudolta kirjoittaa tällaisesta, oikeastaan ei teksti kulje yhtään, lähinnä siksi että nämä asiat ei oikeasti enää ole minulle ajankohtaisia. Kaikki kipuilut ym oli tällä kertaa täysin odotettavissa, ja kaikesta huolimatta ihan hyvillä fiiliksillä on voinut lukea ja katsella leffoja. Onneksi voin kerrankin lunastaa lupaukseni siitä, että katson kaikki parhaan elokuvan, ohjauksen ja kuvauksen Oscar -ehdokkuuden saaneet elokuvat ennen gaalaa. Enää muutama jäljellä. Okei, Hugo on pakko mennä katsomaan leffaan ensi viikolla, joten sitä en laske mukaan tähän.

Jotenkin koko sairaala tuntui vieraalta paikalta. Jotain pikku tutkimuksia vielä on, mutta ei mitään ihmeellistä. Tuntuu oudolta ajatella vuosi sitten ollutta tilannetta.

http://www.youtube.com/watch?v=hIKH5AFOUeI

Leikkauskertomus;

Puudutetaan nenä kiteisellä Cocaiinilla ja tämän jälkeen infiltroidaan vielä processus uncinatuksen seutuun 0.5% Lidocain Adrenaliinia. Ensin pallolaajennetaan oikea puoli 12 ATM:n paineella. Tämän jälkeen yritetään laajentaa myös vasenta puolta, mutta vasemmalla varsin voimakas septumdeviaatio, jonka takia ohjainta ilmeisesti saada kunnolla paikalleen ja vaijeria ei saada poskiontelon. Tehdään alaosauncinectomia, jonka jälkeen ostium näkyy vapaana. Ostiumseudussa hieman limakalvo paksua. Potilas kotiutuu operaatiopäivänä, kontrollikäynti vastaanotola noin kuukauden päästä, tarkistetaan potilaan tilanne ja lääkitysasiat.

Eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään?

Jostain syystä palaan tänne, ehkä oikeasti mietin uuden blogin perustamista. Toisenlaisen. Millaisen? Miksi.

Sen poskionteloiden pallolaajennuksen voisi siirtää vasta huomenna, soittoajat. En tiedä kannattaako sitä perua, miksipä ei hoitaisi sitä pois alta. Olisihan se edessä kuitenkin myöhemmin.

Oikeastaan tiedän että minun täytyisi tehdä piste tälle blogille. Ehkä sen pallolaajennuksen ja verikokeiden jälkeen josta selvitellään jotain cushing -juttua ja jotain muuta. Ehkä nyt kun olen ihan varma siitä että yhtään mitään ei ole, niin jotain onkin. Sekös olisi ironista. No, sille reitille en lähde ajatuksen tasolla.

Selailin noita vanhoja kirjoituksia ja tajusin kuinka peloissani oikeasti olen ollutkaan viimeisen vuoden aikana. Mietin millaisen kuvan minusta saa tämän kautta, jos vaikka joku puolituttu on jotain kautta eksynyt tänne. Toki tänne ei kovin helposti varmaan eksy kukaan puolituttu. Joko tutut tai tuntemattomat. Jos joku haluaa jakaa millaisen käsityksen on minusta saanut näiden kirjoitusten kautta, niin saa kommaa!! Hymiö.

Maailma on salaisuuksia täynnä, joka hetkessä asuu ikuisuus.

Hei, moi. Pitkästä aikaa. Ei oikeastaan ole ollut mitään kirjoitettavaa tänne. Vaikkakin täällä on paljon muutakin kun sairasteluun liittyvää infoa elämästäni, en jotenkin ole osannut ajatella, että kirjoittaisin blogia elämästäni. Ainakaan vielä, etenkään tähän blogiin. Ehkä joskus voisi miettiä toisenlaisen blogin kirjoittamista, eri asia kiinnostaisiko se ketään. Tämä sähköinen vuorovaikutus ja oman elämän jakaminen tätä kautta on ollut yllättävän miellyttävä kokemus.

Nyt kun jotain pientä uutta ilmaantui, sain hyvän syyn kirjoittaa muutaman sanan tänne. Minulle tuli Taysista kutsu siihen poskionteloiden pallolaajennukseen. 24.2. Jotenkin ärsyttää että se tuli noinkin nopeasti. Tiedän, vuosi sitten toivoin että asiat tapahtuisivat nopeasti samantien ja nyt, no nyt ei oikeastaan jaksa kiinnostaa mikään sairaaloihin liittyvä. Ajattelin soittaa Taysiin huomenna ja tiedustella kuinka pitkälle operaatio venyisi, jos sitä siirtäisi. Ystävälläni on nimittäin kihlajaiset 25.2 ja tiedän että en pääsisi niitä toiseen kaupunkiin juhlistamaan seuraavana päivänä. Jotenkin viime vuonna tuli missattua niin paljon kaikkia tapahtumia, keikkoja, juhlia, asioita, että en haluaisi taas skipata merkittävää tapahtumaa. Jos operaatio venyisi hirveän pitkälle, menen tietenkin siihen.

Taas on otettu jotain labroja, ei mitään ihmeellistä, tuloksista kuulen kai ensi viikolla. En oikein tiedä mitä niistä nyt katsotaan, mutta selvinnee jos on selvitäkseen.

Mua on koko päivän ärsyttänyt yksi kadonnut asia. En ikinä hukkaa mitään, monesti luulen hukkaavani, mutta se fiilis kestää yleensä noin viisi minuuttia, jonka jälkeen "hukattu" asia löytyy. Nyt en löydä sitä, vaikka olen etsinyt ja etsinyt.

Symbolisesti voisi ajatella että olen hukannut itseni, välillä nimittäin tuntuu siltä että olen, mutta puhun kuitenkin korusta. Vuosi sitten kadonnut koru ei olisi merkinnyt yhtään mitään, nyt se jaksaa ärsyttää. Ehkä sen voi ajatella positiivisena asiana.

Kaikenlaista on tapahtunut ja ollut tapahtumatta.
http://www.youtube.com/watch?v=IwwytVceo8Y

Light up your face with gladness, hide every trace of sadness

Vaihdoin eilen huonekalujen järjestystä. Olisipa elämäkin niin yksinkertaista.
Voisi siirtää asioita, vaihtaa paikkoja, palata entiseen jos toteaa että uusi ei toimikaan. Pysytellä uudessa sen aikaa kun tuntuu hyvältä, palata vanhaan jos on tarve. Huonekalujen järjestys on toistaiseksi vielä vähän kesken.

En ole ollut kuumeessa varsin pitkään aikaan, useaan kuukauteen. Se on varsin hienoa se.

Vuoden aloitus;

http://www.youtube.com/watch?v=a4JTdnNJ58g

http://www.youtube.com/watch?v=gfGLzDQ7e-k

http://www.youtube.com/watch?v=A9wA-bOBHuA&ob=av2n

Kiitos

Näin vuoden lopussa tulee aina summailtua kulunutta, suunniteltua tulevaa. Vuosi 2011 oli itselleni monilta osin pysäyttävä vuosi. Tänään junassa takanani istuneet teinitytöt miettivät mitä kaikkea ovat kokeneet vuoden aikana ensimmäistä kertaa. Aloin miettimään samaa ja lista on loputon.

En oikein hahmota aikaa eduskuntavaalien jytkyn hujakoilta. Ensimmäinen operaatio ei vielä ollut takana, elelin jossain epätietoisuuden tilassa. Vaalivalvojaiset muistan hyvin tarkasti ja sen että olin silloin kipeä. Ensimmäinen operaatio oli pääsiäisen lähettyvillä, menin sairaalaan toppatakki päällä ja poistuin t-paidassa; vajaassa viikossa tuli kesä.
Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, olin juuri kotiutunut toisen operaation tiimoilta sairaalasta. Tärisin yksin kotona kuumehorkassa ja kuuntelin miten alakerran baarissa hurrattiin. Jossain vaiheessa tajuttuani että buuauksia oli kuulunut vain yksi ja hurrauksia sitäkin enemmän laitoin ottelun pyörimään, vaikka (anteeksi) minulle olikin ihan sama kuka voittaa. Seuraavana päivänä minut ohjeistettiin takaisin sairaalaan ensiavun kautta, joka oli vuorattu HYVÄ LEIJONAT lapuilla. Katselin osastolla huonetoverini kanssa miten kansa juhli torilla. Oikeastaan vähän harmittaa, että en ollut osastolla sinä iltana kun voitto tuli, siellä oli kuulemma jaettu konjakit. Kesällä en ollutkaan juuri lainkaan kipeänä. Syksyllä sitä vasta jotenkin alkoi tajuamaan mitä kaikkea oli tapahtunut, kun sain vihdoin huokaista helpotuksesta että mitään henkeä uhkaavaa ei olekaan. Syksy oli harmaata, nyttemmin olen alkanut hahmottaa harmaan eri sävyjä.

Haluan tätä kautta kiittää kaikkia jotka ovat olleet elämässäni vuoden 2011 aikana. Koska tätä lukee myös kaikki minulle tärkeät ihmiset, haluan rustata muutaman sanan erityiskiitoksina;

Perheelleni, joka on ollut apuna käytännön asioissa, joka on jaksanut ymmärtää ja ylipäätään jaksanut.

Veljelleni, (joka luonnollisesti myös on osa perhettä) jota ilman en tiedä miten olisin jaksanut tämän vuoden.

Serkulleni; Se että olen voinut milloin tahansa kirjoittaa, mitä tahansa, on ollut iso osa kaiken prosessointia. Kiitos että olet kirjoittanut silloinkin kun en ole jaksanut, kuulumisten lukeminen (ja tietenkin näkeminen kasvokkain silloin kun se on mahdollista) on ollut niin parasta. Kiitos myös siitä, että suhtauduit/ suhtaudut kaikkeen niinkuin suhtauduit.

Vaasaan; Ihan mieletöntä miten paljon onnistuit piristämään ja tsemppaamaan sieltä. Uskomatonta että jopa apua kaupassakäyntiin olisi järjestynyt sieltä. Vaikka ei nähty kun kerran koko vuoden aikana, tuntuu että olisimme olleet tekemisissä lähes päivittäin, kuten ennen.

Jyväskylään; "Kai sä Outi tiedät että mä lähtisin mihin tahansa kellon aikaan, mistäpäin Suomea tahansa vaikka kävellen sun luo, jos sä tarvisti". Viime vuoden lopussa, juuri ennen koko sairaalarumban käynnistymistä sanomasi sanat tuli aika täydelliseen aikaan. Vaikka sen tietää, mutta se on silti kiva kuulla. Kiitos että yksinkertaisesti vain olet olemassa, pelkkä tieto siitä että maailmassa on niin mahtava ihminen kun sinä tekee maailmasta vaan jotenkin paljon paremman paikan.

Tampereelta Helsinkiin muuttaneelle tytölle kiitos vuoden (ja ehkä koko elämäni) parhaasta darrapäivästä ja lukuisista hyvistä hetkistä. Parhaita hetkiä - jo vuodesta 1984.

Kempeleen Tamperelaiselle iso kiitos kaikesta, etenkin siitä että tutustutit mut Gilmoren tyttöjen maailmaan juuri oikealla hetkellä. Kaupunki on turvallinen paikka kun sinä olet täällä.

Yleisesti Tampereen, Helsingin ja kaikkien muidenkin kaupunkien tyypeille, kenen kanssa on tullut hengattua vuoden aikana. Kiitos siitä, että ollaan voitu vain viettää mukavaa aikaa, eikä puhua mistään ikävistä, tai sitten nimenomaan puhua niistä ikävistä asioista jos siltä on tuntunut.


Yleisesti ihan kaikille. Jos tätä lukee ihan kuka tahansa terveydenhuollon saralta, niin haluan yleisesti kiittää teitä ketkä teette töitä näiden asioiden parissa.

Päällimmäisenä kuluneesta vuodesta on mielessä läheisten ihmisten tärkeys. On jotenkin uskomatonta huomata, miten monta ihmistä on ottamassa kiinni, jos kaadun. Näitä ihmisiä ei koskaan voi olla liikaa. Onneksi suurimmaksi osaksi yleensä on enimmäkseen mukavia asioita, mutta välillä jotain ikävämpää tapahtuu, niinä hetkinä se todellinen välittäminen näyttäytyy uudella tavalla. Vuoteen on mahtunut paljon iloisia, hauskoja ja mukavia asioita ja uutisia. Kokonaisuudessaan uskon että tämä on yksi elämäni pysäyttävimmistä vuosista, olen paljon oppinut itsestäni ja muista. Erityisen ihanaa on ollut huomata, miten paljon välittämistä tästä maailmasta löytyy, läheisiltä, tutuilta ja myös tuntemattomilta.

Nyt kun mietin tulevaa vuotta, en tiedä yhtään mitä se tuo tullessaan. Uskon kuitenkin, että se tulee olemaan parempi kuin kulunut.

http://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/qu/kiv/0lfy/27104/normal_890762301.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=uPHQliZPjTg

Collect all your questions

Hei, meitsillä on vihdoinkin "oma lääkäri". Se on sellainen asia, mitä kovasti kyseltiin kuluneen vuoden aikana. Kuka sun oma lääkäri on? Tai että voitte sitten oman lääkärin kanssa katsoa näitä ja hän voi miettiä kannattaisiko tehdä jatkotutkimuksia. Vastasin yleensä kysymällä kuinka monella tämän ikäisellä on joku oma lääkäri. Mulla kuulemma olisi ajankohtaista olla.

Olen käyttänyt työ- ja opiskelijaterveyttä. Koko taysin tutkimukset käynnistyivät työterveyden lähetteellä / käskyllä ensiapuun. Siellä sitten munuaispuoli oli se "oma poliklinikka". Mutta tasaisesti joka paikassa kyseltiin tästä omasta lääkäristä.

Nyt se tuli ajankohtaiseksi sitä kautta, kun työterveyteen ei kuulu joku tutkimus, mitä niiden mielestä pitäisi tehdä. En enää paina mieleen tutkimusten nimiä, koska ei vaan jaksa kiinnostaa. Sieltä patistettiin ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin. Nyt vihdoin soitin johonkin random neuvontaan josta kysyttiin heti että kuka sun oma lääkäri on. Sen minänkin haluaisin tietää (en edes tiennyt että mulla olisi kunnallisen kautta ns. oma lääkäri). Sieltä infottiin että meitsin pitäisi soittaa jollekin hoitajalle joka selvittäisi kuka se mun lääkäri on. Aika läppä, mutta mun oma lääkärini on samassa mestassa kun työterveyteni. Kyseessä ei ole mikään akuutti asia, joten aika on siinä vuoden vaihteen jälkeen.

Selasin tätä small talk -blogia ja huomasin syyskuun lopussa "kysymyksiä vailla vastauksia" postauksen. Olen selkeästi viisastunut syksystä, koska päätin (velvollisuuksia vältelläkseni) vastata näihin kysymyksiin.

- Mitä haluan elämältä?
Onnellisuutta, vakautta, haasteita, rauhaa, iloa, onnistumisia, ihmisiä, läsnäoloa.

- Koska tulee lunta?
Ei tämän vuoden puolella.

- Mitä asioita haluan tehdä?
Viettää aikaa ihmisten kanssa, rakastaa ja välittää, etsiä ja löytää, innostua ja innostaa, inspiroitua ja ispiroida, tuntea ja kokea, hyväksyä.

- Miksi vuodet kuluu nopeammin mitä vanhemmaksi tulee?
Siksi.

- Kasvaako hiukset nopsaa takas kun aloittaa thyroxinin (kilpirauhasen vajaatoimintaan)?
Saan tietää kohta.

- Miksi taas on flunssaa?
Koska vastustukyky.

- Miksi moni käy täälä blogissa (kävijälaskurista päätellen), mutta ei sano mitään?
Koska valtaosa tulee tänne jonkun random Astrid Lindgren googlauksen kautta.

- Miksi ei huvita lukea mitään?
Flunssa vie keskittymiskyvyn.

- Miksi pitäisi maksaa viisi euroa varapuhelimesta viedessään rikkoutuneen takuuhuoltoon?
Ei oo pakko.

- Pitäiskö vihdoinkin hankkia iPhone?
Pitäisi.

- Olisko yllämainittu ihan turha juttu kuitenkin (vaikkakin tosi kiva)?
On.

- Miksi ei huvita aloittaa mitään uutta sarjaa?
Koska ei ole ilmaantunut mitään uutta hyvää sarjaa.

- Minkä uuden sarjan aloittaisin?
Breaking Bad, koska moni kehuu sitä, enkä ole vielä nähnyt kun pilotin.

- Miten paljon elämästä kuluu aikaa siivoamiseen ja tiskaamiseen?
Liikaa.

- Olenko vanha?
Tavallaan.

- Miten ehtii / voi tehdä elämän aikana kaiken sen mitä haluaa?
Lopettamalla yrittämisen ja olemalla tässä ja nyt.


Lopuksi, mainiota viikonloppua ja mitään tyrkyttämättä, lukekaahan tämä postaus;
http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2011/12/ei-ainakaan-vihreaa-presidenttia.html

Kymysys kuuluukin, ovatko joidenkin ihmisten käsitykset Vihreistä kokonaisuudessaan niin syvästi juurtuneita, että Pekka Haaviston henkilökohtaiset näkemykset, kokemus ja luonne sivuutetaan täysin, vaikka presidentinvaaleissa kuuluisi olla juuri päin vastoin? Eikö nimenomaan pitäisi katsoa, että nyt presidentinvaaleissa ehdokas ei puhu puolueohjelmansa, vaan omien näkemystensä mukaisesti?

I’m just as human as a human can be.

Kirjoitanpa vain, vaikka ei mitään ihmeellistä olekaan. Blogi small talkkia.

Mulle aloitetaan se Thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tai siis hain sen jo apteekista, mutta päätin aloittaa sen vasta joulun jälkeen. Miksi? Koska viime joulu olisi voinut olla parempi oman oloni puitteissa, niin en halua riskeerata sitä tänä vuonna. Pitkästä aikaa lueskelin netin keskustelupalstoilta (joka ei edelleenkään ole suositeltavaa) kokemuksia Thyroxinin aloittamiseen liittyen. Monilla oli tullut kaikenmoisia sivuharmeja, ja lääkärikin varoitteli rytmihäiriöistä ja tiheästä sykkeestä, koska sehän on tiheä jo valmiiksi. Joten koska olen pärjännyt näin kauan ilman kyseistä lääkettä (tai hormoonia), niin miksipä en pärjäisi vielä muutamaa viikkoa. Niin, miettikääs, kahden viikon päästä joulu on ohi!

Eipä sillä että joulu kulutushysterioineen ja uskonnollisine merkityksineen olisi minulle niin erityisen tärkeä. Mutta se on oikeastaan ainut aika vuodessa, kun perhepiiri kokoontuu yhteen ja saa oikeasti viettää rauhaisaa aikaa. Sitä joulumieltä itsessään ei toistaiseksi ole, mutta enpä sitä koskaan ole näin aikaisin löytynytkään. Vaikkakin odotan innolla, että voin viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa, enkä halua riskeerata sitä jonkun lääkkeen mahdollisilla sivuvaikutuksilla.

Sen verran hupia joulun kustannuksella on hankittu, että askartelin joulukortteja. Kyllä. Tämä oli lähinnä sosiaalinen tapahtuma hyvässä seurassa. Moni varmaan muistaa/tietää että inhoan kaikkea askarteluun liittyvää. Enkä lähettele joulukortteja. Kortintekosessiossa korttini saivat kovasti kehuja, hyvä tyttö. Verta, kyyneliä ja luomisen tuskaa saksien ja liiman kanssa. Kunnes ne lytättiin tuossa joku aika sitten "Mä tein tommosia ekalla luokalla". Hivenen kohonnut askarteluitsetuntoni romahti. Kortit eivät ole vielä postissa.

Verikokeissa on edelleen valko- ja punasolut koholla enemmän kuin pitäisi, tästä huolimatta en kestoflunssaa lukuunottamatta ole ollut lainkaan kipeä! Ei kuumetta, ei mitään mikä kuuluu talveen. Kiitos ilmastonmuutos ja lämmin talvi! Huomenna aamusella taas jotain labrajuttuja, ei taaskaan mitään ihmeellistä.

There's a fire starting in my heart

Voi arvatkaas mitä. Aikalailla vuosi sitten jouduin ensimmäisen kerran elämässäni sairaalaan, sinne munuaisosastolle. Nyt on tullut huomaamatta peilattua mennyttä vuotta, vaikka normaalisti sen aika on ollut vasta vuoden vaihteessa.

Mikä vuosi; syöpä - ei, syöpä - ei, syöpä - joo, syöpä - eikun ei, syöpä - ehkä, syöpä - EI! Olin koko viime syksyn kipeä, nyt ei kestoflunssaa lukuunottamatta ole ollut mikään. Ehkä sairastin kaikki kerralla pois?

Muistan kovin yksityiskohtaisesti mitä vuosi sitten tapahtui. Eikä siitä sen enempää. Alkuvuosi ja kevät oli ahdistavia ja kivoja yhtä aikaa. Tätä blogiakin on varmasti välillä tullut kirjoitettua semi paniikinomaisessa mielentilassa, koska ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin todella pelkäämään omien ruumiintoimintojeni jatkumisen puolesta.

Kuluneessa vuodessa on ollut niin paljon hyviä asioita - enemmän kuin useimpina vuosina, erilaisia kuin muina vuosina. Vastapainoksi ikäville asioille.

Olen kasvanut ihmisenä monta kymmentä senttiä. Oppinut jaksamisestani, vahvuuksistani, peloistani. Tällä hetkellä koen olevani rauhallisempi kuin pitkään aikaan. Asiat saivat uudet mittasuhteet.

Perheen ja ystävien merkitys korostui. Ihmissuhteet vahvistuivat vuoden aikana, ne jotka olivat vahvistuakseen. Jotkut asiat tulivat päätökseen, mutta valtaosa lujittui ja vahvistui entisestään. Tiedän ketkä oikeasti seisovat tukenani ja keiden tukena minä tulen seisomaan.

Ajankäyttö tulee muuttumaan, tietyt asiat ja ihmiset tulevat menemään vanhan järjestyksen edelle. Pakka on nyt vielä vähän sekaisin, mutta järjestys alkaa hiljakseen hahmottumaan. Tiedän enemmän kuin aiemmin. Arvostan enemmän kuin koskaan. Yritän nyt olla tässä.

Huomenna lääkäri, ei mitään ihmeellistä taaskaan. Nyt vihdoin päätetään siitä kilpirauhaslääkkeestä sun muuta.

http://www.youtube.com/watch?v=a7UFm6ErMPU&feature=player_embedded

Että se ei veisi minua

Nenän tilavuusmittaus ei ollut niin inhottava miltä se kuulosti. Olin tänään pitkästä aikaa Taysissa, en jotenkin haluaisi mennä sinne enää koskaan.

Hassua että en muistanut missä korvapoliklinikka on. Tosin olen käynyt siellä vain kerran aiemmin kaiken härdellin keskellä keväällä. Hoitaja teki ensiksi nenän tilavuusmittauksen. Olen ihan varma että joku sanoi siellä keväällä että siinä sitten saat puhallella kaikkia nesteitä. Nenäkannujen uskollisena inhoajana tämä kuulosti tosi ällöttävältä. Onneksi riitti pelkän ilman puheltelu putkeen ja toinen sierain tukittuna maskin kanssa hengittely. Siinä kivasti kone piirsi jotain käyriä, joita hoitaja ihmetteli. Sitten Nasolinia nenään ja vartin päästä sama juttu uudestaan. Kokemus tuokin.

Lääkäri kertoi että mitään rakenteellista vikaa tms ei onteloissa ole, ainoastaan joku ylimääräinen ontelo joka saattaa painaa jotain jotain ja jotain, mikä meni vähän ohi. Mietin että kun multa tuo toinen otsaontelo puuttuu, niin ehkä se onkin sit ylimääräisenä poskessa. Hehe. Lääkäri suositteli poskionteloiden pallolaajennusta, mikä ei myöskään ole mikään ihmeellinen juttu. Eli leikkausjonoon hop. Neljälle viidestä se toimii.

Eilen oli vähän labroja ja viikon päästä torstaina selviää vihdoin että aloitetaanko se kilpirauhaslääke vaiko onko kyseessä jotain muuta.

Olipa muuten puiseva postaus, pitäiskö mun kertoa teille joku hauska juttu tähän loppuun? Emmää taida. Mut käykäähän osallistumassa arvontaan klikkaamalla tätä

Haluatko tietää

Laitetaas nyt tännekin jakoon, että saadaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä meidän jengille. Alla olevasta linkistä löytyy meitsin joitain aikoja sitten ohjaama lyhytelokuva. Se on kiertänyt festareilla, ollut esillä mm. galleria Alkovissa ja helsingin design viikoilla vuonna 2010. Nyt laitetaan ihan yleiseen jakoon, saa linkittää eteenpäin!

http://www.youtube.com/watch?v=rT2YPeo1Qkk

Seuraavalla viikolla alkaakin taas lääkäri/labrarumba. Pitkästä aikaa joka päivälle jotain, ei tosin mitään kovin ihmeellistä. Tiistaina myös pitkän tauon jälkeen taysiin, outoa.

Two can be as bad as one, it's the loneliest number since the number one.

Huomenna vihdoin lääkäriin. Miettimään niitä tarpeellisia tutkimuksia mitä vielä pitäisikin tehdä ennen sitä kilpirauhaslääkityksen aloittamista. Että ne saa suljettua pois muut kilpirauhasen tavoin oireilevat jutut. Ei mitään vakavaa, ei mitään ihmeellistä. Tiedättekös, ei vaan tee tippaakaan mieli mennä sinne. Ei kiinnosta. Luulenpa että mun lääkärikiintiö on täynnä aika pitkäksi aikaa. En haluaisi suhtautua välinpitämättömästi näihin muihinkaan juttuihin, mutta ei oikeasti vaan kiinnosta. Itseasiassa tuntuu vieraalta kirjoittaa tänne aiheeseen liittyen. En ole niin stressaantunut terveydestäni kuin alkutalvella/ keväällä/ kesällä. Se on ihan hyvä asia. Ei tarvitse olla.

Olen miettinyt miten osaisi olla läsnä tässä ja nyt. Miten oppia olemaan läsnä. Elämä on nyt, ei tunnin, päivän, viikon, kuukauden tai vuoden päästä. Nyt. Miten oppisi olemaan läsnä joka hetkessä. Tai edes melkein joka hetkessä. Saa vinkata, jos joku tietää. Meinasin tehdä hymiön.

Kävin testaamassa meditointia tuossa taannoin. Kyseessä oli jonkun budhalaisuuden suuntauksen, jonka nimeä en muista, järjestämä ohjattu meditaatio. Sanotaanko näin että vaikka budhalaisuuden arvomaailma on hieno, niin mikään uskontosidonnainen homma ei kuitenkaan ole mun juttu. Mutta ehkä sain kipinän etsiä tutustua meditoinnin maailmaan lisää. Mielenkiintoinen kokemus kuitenkin.

Is it time to let it fly?

http://www.youtube.com/watch?v=4rayIckOBmo

Minä sytytän valon koko Atlantin ylle;
tuntemattomat maailmat, yölliset maat,
herätkää minun puoleeni!
Avatkaa kylmälle sarastukselle,
tässä tulee päivän armoton jumalatar,
utuharmain harsoin
ja hiukan varhainen aamukimmellys kypärässä.
Kepeästi, kepeästi juoksevat tuuleni meren yli.
Väkevä torveni riippuu kupeellani, en puhalla merkkiä lähtöön...
Odotanko vielä? Onko jumala unohtunut uniin?
Aamu nousee punaisena valtamerestä.

Sarastus / Edith Södergran

En ole surullinen, vain unen tarpeessa.

Selailin läpi potilaskertomuksia. Joista valtaosa on olemassa Kelan takia. Niitä on olemassa varmaan yli sata aa nelosta. HUH. En luonnollisesti jaksanut lukea kaikkia, silmäilin sieltä sun täältä. Tuntui jotenkin että nyt on ihan hyvä selata vähän. Luin raportit operaatioista, tai leikkauksista, kuten papereissa lukee.

Ehkä hyvä että selailen nuo nyt vasta, lukea paperilta "vasemmassa munuaisessa on allasalueella 8-9mm kokoinen heikosti erottuva varjoainetäyttödefekti. Se ei tule esiin vatsaikkunalta katsottaessa, mutta erottuu esimerkiksi luuikkunalla kirkkaan varjoaineen keskeltä. Se on erotettavissa massana kolmessa suunnassa ja vaikuttaa todelliselta täyttödefektiltä, joka sopii tuumoriksi". Tämä oli siis ekasta ct-kuvasta. Lisäksi paljon mistä ei olla puhuttu, kuten löydöksenä "vasemmalla renaaliarterian kaudaalipuolella para-aortaalisesti on prominentti 9-10mm imusolmuke".

En jaksa maalata niitä piruja seinälle, mutta ei silti ollut kiva huomata viimeisesestä patologin lausunnosta "atypialuokka oli 3, saaliina oli kohtalaisen runsas löydös uroteelisolujen suhteen ja näiden joukossa tuli esiin muutama papillaarista rakennetta oleva rykelmä, joissa solut olivat tiivissytoplasmaisia. Tämä herättää epäilyn pinnallisesta uroteelikasvaimesta". Jännä juttu oikeasti, mutta ensimmäistä kertaa kun luin jotain tommosta, mulle ei kuitenkaan tullut sellaista oloa että asiat olisi mitenkään huonosti. Oikeasti luotan Derekiin ynnä muihin. Onneksi tuo kaikki ryöpytys on lähes ohi ja siitä on jäljellä vain kasa paperia. Ja väsynyt olo.

Kävikin niin että sodat ovat kansallisia konflikteja joissa ammutaan ja joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan.

Asiat ovat monimutkaisia.

Olen miettinyt lopettaako tämä blogi. Ehkä vielä ihan ei ole sen aika. Nyt kun tilanne on ns. rauhoittunut, en jaksa ajatella mitään lääkärihommia. Vaikka onhan niitä tulossa vielä, mutta ei mitään henkeä uhkaavaa. Alunperin mulla piti olla tällä viikolla se taysin korvapoli, aikaa siirrettiin kuun loppuun. Tommoset jutut on vaan hyviä, se että ei ole mitään kiirettä. Ehkä odotetaan että saadaan selkeä piste.

Ennen kilpirauhaslääkityksen aloittamista pitää saada gynen konsultaatio. Koska arvot on niin rajoilla. Ja oireita ja jotain ja plaa.

Hiuspohjan ihottumaan mulla aloitettiin suolasen hintainen lääkitys. Taas uusi, josta ei tiedetä tepsiikö. Ilmeisesti seuraava vaihtoehto on sitten psori. Siitä en niin välittäisi.

Toi sulla on syöpä - ei oo - on - ei oo - eiku mitä? vei voimat henkisesti. Varmaan sanomattakin selvää, että mieli oli ns. stressitilassa syyskuun puoliväliin saakka. Nyt on vähän lamaannusta, mikä kuulemma kuuluu asiaan tämmösen ryöpytyksen jälkeen. Aika kreisiä mitä kaikkea tässä on tapahtunut.

Virastoasioita hoidettavana ihan liikaa. Ihan liikaa. Mä haluaisin virastovapaan ja lääkärittömän kuukauden, että voisin kerätä itseni kasaan. Tässä maassa se on mahdotonta. Mulla on aika monta taistelua käytävänä. Toivon että saisin nyt kerätä voimaa niihin.

Oletko pelännyt liikaa pimeää
Niitä hetkiä jolloin kirjoitit
Nimesi jokaiseen ikkunaan
Jos valo vielä sattuisi palamaan
Kaikkina niinä aamuina
Kun heräsit liian aikaisin hämärään

Mitä kertoisit aamukasteelle
Joka aina kertyy lehdille
Jotka laulavat varjojen takaa
Saaden lapsesi hymyilemään
Muistaisit elämäsi hetket
Saaden tunteesi palaamaan

Muistaisit elämäsi hetket
Saaden tunteesi palaamaan.

(ei aihetta)

Käyn aina silloin tällöin Joukolle juttelemassa sitä sun tätä. Aika stressaavat ajat takana, hyvä selvittää ajatuksia.

Se sanoi mulle tänään, että oon järki-ihminen ja selvitän järjen kautta asioita. Jotenkin mun minäkuva vähän heilahti. Oon aina pitänyt itseäni tunneihmisenä ja se on jossain vaiheessa ollut sellainen huono läppäkin tiettyjen ihmisten keskuudessa. Kun välillä oon vähän liian tunteellinen. Aloin funtsimaan, että onko tämä kaikki jotenkin muuttanut mua. Oonko muuttunut tunneihmisestä järki-ihmiseksi?

Sitten tajusin. Se ei ole tämä tilanne. Se on käsikirjoitukset, joita on tullut useita vuosia luettua / työstettyä / välillä jopa kirjoitettuakin. On sääntö, että niihin tunnetiloja ei kirjoiteta suoraan, asiat ilmaistaan tekojen kautta. Olenhan tännekin paljon kuvannut tilanteita, lääkärin vastaanottoja, sen sijaan että kertoisin välttämättä miltä musta tuntuu. Koska se tunteiden kertominen suoraan on helpompi reitti, se oikeasti mun mielestä on. En tiedä onko tämä vähän hölmösti ilmaistu, mutta mua muutenkin on pitkään kiinnostanut käsikirjoitukset / elokuvat joissa dialogia on mahdollisimman vähän. On haastavaa ilmaista asiat / tunteet/ kertoa tarina visuaalisesti. Ei sillä, etteikö hyvän dialogin kirjoittaminen olisi haastavaa. Tässä kaksi esimerkkiä tästä päivästä, jälkimmäinen käsikirjoitusversiossa. En tiedä miksi käskikirjoitukset nyt on mielessä.

1. Juoksen Joukon vastaanotolle, taas myöhässä, kuten aina. Sydän hakkaa, voi vittu että se hakkaa lujaa. Mua stressaa ja ärsyttää, ärsyttää niin paljon että pää räjähtää. Olen koko viikon vääntänyt yhtä jos toista paperia ja lappua. Olen sitä mieltä, että pääsisi helpommalla ilman saikkua. Yliaikahakemus kouluun. POIS MIELESTÄ KAIKKI! Mua ei ole oikeastaan koskaan jännittänyt käydä Joukolla, eikä se ole mun mielestä mikään ihmeellinen juttu. Istun tuolille. Mitäpä kuuluu, Jouko kysyy, kuten aina. Ei koskaan mitä kuuluu. Mun tekisi mieli kertoa sille kaikki asiat yhtä aikaa. Kertoa, kuinka vitun turhautunut ja ärtynyt mä olen. Kertoa myös siitä, kuinka kivaa mulla ajoittain on ollut, kuinka olen nauranut tosi paljon. Vähän niinkun kaverille, jolle haluaa kertoa asioita. Paitsi että se saa rahaa siitä että se kuuntelee. Se sanoo mulle heti alkuun, että huomaa mun käyvän ylikierroksilla. Se käskee mun laittaa silmät kiinni ja hengittää hitaasti sisään ja ulos. Mua naurattaa. Katsoin juuri eilen pari helvetin huonoa meditaatiovideota, jotka oli niin noloja, että tämä tilanne toi mulle mieleen ne. Yleensä aina ollaan vaan juteltu, mutta tietenkin nyt kun oon mennyt katteleen jotain typeriä youtube -pätkiä se alkaa vetään täälä samanlaista. Tiedän että se tarkoittaa hyvää, mutta mä en voinut olla ajattelematta niitä kauheita videoita. Pidin silmiä kiinni ja yritin hengitellä.

2. INT. Joukon huone. Päivä.
OUTI, 27, astuu sisään huoneeseen. Hän on hengästynyt. Hän riisuu sinisen takkinsa ja piponsa, pyyhkäisee hikeä otsaltaan ja istahtaa tuoliin. Vastapäätä istuu mies, JOUKO.

JOUKO
Mitäpäs kuuluu?

OUTI
No, vähän sitä sun tätä. Aika vaihtelevaa. Tällä viikolla on ollut hulluna kaikkia hommia tehtävänä. Kouluun on pitänyt tehdä yliaikahakemus, Kelalle selvitys opintojen edistymisestä, olisi pitänyt varata aika lääkäriin, mutta yksinkertaisesti haluan vaan pysytellä pois lääkäreistä niin paljon kuin mahdollista. Keväällä sain tuon yliaikahakemuksen kuitattua vaan puhelinsoitolla, vaikka mulla nytkin on saikku niin teen sen ihan kirjallisesti. Se on tosi monivaiheinen, on täytynyt tavoittaa yhtä jos toista tyyppiä ja kukaan ei vastaa ja tänään olisin vihdoin päässyt siihen vaiheeseen, että olisin päässyt täyttämään itse hakemuksen. Olisin halunnut tehdä sen ennen tänne tulemista, mutta enhän minä tietenkään ehtinyt. Mulle soitettiin työterveydestä matkalla tänne, en ehtinyt vastata. Mun pitäis sinne varata aika, että voitaisiin selvittää sitä munasarjojen rakkulataudin mahdollisuutta ym, mutta en ole yksinkertaisesti jaksanut. Jotenkin haluaisin pystellä nyt pois kaikista virastoista ja lääkäreistä ja olla hetken.

JOUKO
Sä käyt ihan ylikierroksilla, tehdääs tämmönen harjoitus nyt. Laita silmät kiinni. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos.

Outi sulkee silmänsä. Hän naputtaa reittään vasemman käden etusormella. Välillä hän raottaa silmiään.

JOUKO
Miltä tuntui?

OUTI
Aika hölmöltä.



Ei muuta. Ehkä halusin vain kertoa teille vähän mitä kuuluu. Jotain.

And though my words could save the world, they never come out right

En jaksanut tehdä lettuja.

Tänään olen vihainen. Vihainen siitä että kaikki lääkärit toitottivat koko lopputalven/kevään/ alkukesän kasvainta. Kukaan, ei kukaan tullut ajatelleeksi (tai ainakaan maininneeksi minulle) mitään muuta vaihtoehtoa. Olisin halunnut sen jonkun muun vaihtoehdon siihen rinnalle, ettei minun olisi tarvinnut totutella elämään asian kanssa.

Minulla olisi EHKÄ mahdollisuus työhön, joka edellyttäisi muuttoa toisaalle nopeasti. Olen vielä saikulla, enkä tiedä itse miten jaksaisin sekä uuden työn että kaupungin. Etenkin kun Tampereesta on tullut minulle koti. Sanoin hiljattain lapsuudenkaverilleni, että tulen aina olemaan kahden kaupungin loukossa. Kotikaupunkini (jossa en mistään hinnasta enää haluaisi asua), jonne ikävöin välillä etenkin luonnon takia. Tampereen, jonne ikävöin mikäli olen täältä pois pidemmän aikaa. Mitä jos tähän kimppaan tulisi vielä kolmas kaupunki, joka ei ainakaan pinnallisen tutustumisen jälkeen vaikuta yhtään mukavalta. Ikävöisin sieltä kahta kotikaupunkiani. Vuosi sitten olisin muuttanut epäröimättä. Jos joku olisi epäröinyt kuten minä nyt, olisin ajatellut että hullu!

Kuitenkin olen aina ollut sellainen, että kiinnyn ihmisiin, kaupunkeihin, asuntoihin, tavaroihin, maisemiin, kaikkeen vähän liikaa. Tai siis tämän päivän urakeskeisen yhteiskunnan näkökulmasta liikaa. Eihän tuollaisten asioiden saisi rajoittaa. Jos tietäisin kuolevani vaikka parin vuoden päästä, en edes harkitsisi muuttoa. Miksi päätösten pohjaaminen sen mukaan missä on hyvä olla, on niin helvetin vaikeaa. Siis minulle. No tietenkin siksi että toinen puoli minusta taas viihtyy tietyn työn parissa. Puolet ja puolet. Saisipa ne molemmat, työn ja kaunpungin. Ihmiset ovat jokatapauksessa ympäri suomen ja maailman, tiedän että te olette kuitenkin ja olen teille kuitenkin, missä tahansa olemassa. Etsin koko ajan syytä jäädä, eikö siinä olisi jo tarpeeksi syytä jäädä. Luonnollisesti myös pelkään että en jaksaisi, vielä. Että vielä ei olisi sen aika.

Nyt päätin tehdä jotain kivoja juttuja mitä vain Tampereella voi tehdä. Siksi koska voin. Viikonloppuna Klubilla / Pakkahuonella hyviä bändejä, paikalliset, tsekatkaa huokea hinta!

I've been trying to catch up, Catch up with the fuzz. But it's so hard to wake up, And even catch the buss.

Tänään oli päivä jolloin hoidin asioita. Kaikkia (tai noh, osaa) joita olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten. Että minä inhoan asioiden hoitamista. Luin lehdestä että kaikki au pairit eivät ole nuoria tytsyjä. Jos olisin varakas, palkkaisin itselleni au pairin. Nimenomaan sellaisin vanhan naisen, koska olen kaivannut mummoa siitä asti kun omani menetin lapsena. Se voisi hoitaa kaikki asiani. Keittää illalla teetä minulle ja leipoa aamulla sämpylöitä.

Olin tänään ihotautilääkärillä. Päänahassa sitä ihottumaa, ehkä joskus olen maininnut ohimennen täälä. Ei mitään vaarallista tietenkään, lähinnä vain kiusallista. Yleislääkärin ohjeistuksella on testissä ollut pari eri lääkehoitoa, jotka eivät ole tehonneet. Tämä ihotautilääkäri alkoi puhumaan jälleen siitä että oireenihan voisivatkin olla jotain ihan muuta! Että tästäpäs tehdään vähän ohjeisusta mitä voitaisiin tutkia, jotain hormonihäiriöitä tai jotain ja sitten vielä jotain munasarjoja ja taas puhuttiin jostain lisämunuaisista. Sitten puhuttiin jotain psoriasiksesta. On muuten hankala sana taivuttaa. Minua raivostutti. Antakaa jo olla, en jaksa enää mitään testejä tai mitään. Haluan vain jonkun lääkkeen jolla ihottuma lähtee ja hiukset kasvaa takaisin, ei mitään uusia lähetteitä minnekään! Olen aika väsynyt. Jos en olisi niin turhamainen, että hiukset merkitsee aika paljon, antaisin asian olla. Tämä lääkäri myös ohjeisti neuvottelemaan uudestaan kilpirauhaslääkkeen aloituksesta. En jaksa. En vaan jaksa.

Kävin pankissa. En ole aikoihin asioinut sielä sisällä. Sain kuulla, että nyt kun olen täyttänyt 27-vuotta (näyttää muuten kirjoitettuna helvetin paljon vanhemmalta miltä sisäisesti tuntuu) en ole enää virallisesti nuori, vaan aikuinen. Se sanoi sen vielä muutamaan otteeseen, joo, ymmärretty, olen vanha. Tämä taas tarkoittaa sitä, että verkkopankin käyttö muuttuu maksulliseksi. Olin hivenen huvittunut, miksi ihmeessä joku sellainen palvelu maksaa. Päätin myöhemmin, kun on taas enemmän energiaa, harkita pankin vaihtoa.

Nyt olen ajatellut aika paljon suuria asioita. Niin suuria, että en ole jaksanut pitkään aikaan pohtia moisia. Tulevaisuutta. Lisäksi olen ärtynyt noista lääkekokeiluista, jotka maksavat. En hae lääkärin määräämiä lääkkeitä ihan vielä.

Asioita on vielä paljon hoitamatta. En jaksa. Mutta jos jaksan, paistan illalla lettuja.



--

Tuska

Onnella ei ole lauluja, onnella ei ole ajatuksia, onnella ei ole mitään.
Töytäise onneasi että se särkyy, sillä onni on paha.
Onni tulee hiljaa aamun huminana nukkuvissa pensaissa,
onni liukuu pakoon pilvikuvina sinisen syvyyden yli,
onni on sydänpäivän helteessä uinuva keto
tai rannaton meren lakeus auringonsäteiden alla.
Onni on voimaton, hän nukkuu ja hengittää eikä tiedä mistään.
Tunnetko tuskan? Hän on väkevä ja suuri, hän on salaa pusertanut kätensä nyrkkiin.
Tunnetko tuskan? Hän hymyää toivon hymyä itkenein silmin.
Tuska antaa meille kaiken tarvitsemamme – hän antaa meille avaimet kuoleman maahan,
hän työntää meidät portista sisään, kun epäröimme vielä.
Tuska kastaa lapset ja valvoo äitien keralla
ja takoo kaikki kultaiset vihkisormukset.
Tuska hallitsee kaikkea, hän silittää ajattelijan otsaa,
hän kietoo korun himoitun naisen kaulaan,
hän seisoo ovella miehen tullessa rakastetun luota.
Mitä vielä tuska antaa lemmikeilleen?
En tiedä enää.
Hän antaa helmiä ja kukkia, hän antaa lauluja ja unia,
hän antaa tuhat suudelmaa, jotka kaikki ovat tyhjiä
hän antaa ainoan suudelman, joka on tosi.
Hän antaa meille ihmeelliset sielumme ja kummalliset halumme,
hän antaa meille ylintä elämässä:
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot.

/ Södergran

Minä näin naisen hymyilevänä ja maalatuin kasvoin

On muuten yksi asia josta en ole kirjoittanut tänne. Enkä kirjoita siitä nytkään pitkästi. Jouko, psykologi. Ehkä aikansa ottaa että alan kenenkään neuvoja kuuntelemaan, mutta nyt se aika on mennyt ja ollut ja voi kuinka kovin paljon koen saavani siitä että käyn silloin tällöin hänen juttusillaan. Ajattelin että olen suhteellisen hyvä refelektoimaan omia asioitani, mutta hänen avulla olen kehittynyt hurjasti. Suosittelen kaikille kenellä on moiseen mahdollisuus.

----

Minä näin puun

Minä näin puun, kaikkia muita suuremman,
tavoittamattomia käpyjä täynnä,
minä näin suuren kirkon ja avoimet kirkonovet,
ja ne, jotka tulivat ovista, olivat kalpeat ja väkevät
ja valmiit kuolemaan;
minä näin naisen hymyilevänä ja maalatuin kasvoin
heittävän arpaa elämänsä onnesta
ja näin hänen häviävän arpansa.
Ja piiri oli vedetty näiden asioiden ympäri
eikä sen yli astu kukaan.

/ Edith Södergran

Ihan huikee löytö, oon fiilistellyt tämän SUOMALAISEN laulajan levyä. Suosittelen tätäkin.
http://www.youtube.com/watch?v=pYtvkoqTnSs

I promise you I will learn from my mistakes

Poltin tänään tupakan.

Lopetin joulukuussa, olen polttanut satunnaisesti jos olen päässyt viihteelle. Halusin tietää miltä tuntuu kävellä kadulla rööki kädessä, kuten ennen. Hei, olen Outi, ex-tupakoitsija. En ole röökilakossa. Kunhan vain lopetin, enkä ole vouhottanut siitä. Huvittaa, että vieläkin kohta vuoden jälkeen moni on että AI NIIN KUN SÄ ET ENÄÄ POLTA! EN. Olen ihan tyytyväinen siihen. Lopetin röökin välittömästi jouduttuani ensimmäistä kertaa sairaalaan. Sielä monesta selvinnyt viiskymppinen huonetoverini ramppasi savukkeella jatkuvasti. Mietin miksi hän ei kunnioita kehoaan enempää. Minä halusin kunnioittaa.

Miltäkö tuntui kävellä rööki kädessä kadulla? Paskalta, en tuntenut oloa itsekseni. Hyvältähän se maistui edelleen, mutta ei enää ole mun juttu.



--

Nytpäs vaihdan kaksi seuraavaa päivää, koska en keksi leffaa joka kuvaisi mun elämää enkä myöskään elokuvaa jota olisin rakastanut ja nyt en. Joten;


Day 15 – Favourite male character

Melkein kaikkihan ne on hei lemppareita aina hyvissä leffoissa. Mainittakoot nämä;

Billy Elliot (Jamie Bell).
Lester Burnham (Kevin Spacey) / American Beauty
Alex DeLarge (Malcolm McDowell) / Clockwork Orange
Kirjoissa ei tullut mainittua, niin tässä sitten. Kiinnostava;
Patrick Bateman (Christian Bale) / American Psycho
Tekis mieli jatkaa, koska tiedän unohtaneeni sen eniten lempparin.

The sun always reminds me of you.

Synttärit lähestyy. Normaalisti olen ollut töissä / pitänyt kiireisenä itseni tuona päivänä. En ole edes halunnut ajatella koko asiaa. Mulla oli joskus tapana uutena vuotena, syksyllä, syntymäpäivänä kesän alussa; minä tahansa merkkihetkellä, peilata vähän liian paljon mennyttä ja tulevaa. Tehdä suunnitelmia, tavoitteita ja panikoida siitä mitä on ja mitä ei ole. Joitain vuosia sitten päätin lopettaa sen, koska haluaisin mieluummin (jälleen klisee) yrittää olla tässä ja nyt (opettelen edelleen).

Viime vuonna oli huvittava tilanne syntymäpäivänäni, kun eräs etäisempi esimies tuli yhtäkkiä halaamaan minua. KIITOS, sanoin suureen ääneen hymyillen ja jostain syystä olinkin tosi iloinen. Ajattelin että hän on jostain (vaikka Facebookista) lukenut että minulla on synttärit. Hän kuitenkin vain sanoi "kiva nähdä sua sua pitkästä aikaa". Vittu kiitos. Nolotti.

Ikä on vain numeroita - kyllä, olen tuon kliseisen ajatuksen sisäistänyt niin kauan kun muistan. On kuitenkin surullista kun keho vanhenee. Ei silleen pinnallisella tavalla "iik mulle tulee harmaita hiuksia" (ei onneksi vielä oo tullu) vaan vaikka se mieli olisi kuinka virkeä, niin elimistö on vuosi vuodelta vanhempi ja kuluneempi. En ole koskaan ymmärtänyt vouhotusta rypyistä.

Vanheneminen tarkoittaa ikääntymisen myötä tapahtuvia, lopulta kuolemaan johtavia muutoksia elimistössä. Ihmisellä ruumiin rappeutuminen alkaa jo noin kolmenkymmenen vuoden iässä. Erityisesti vanheneminen ilmenee sellaisten solujen toiminnassa, jotka vähenevät iän myötä.

Ihan ei kolmeakybää tule vielä (kolmeen vuoteen) täyteen. Nyt kuitenkin tuntuu jotenkin.. oudolta. Jos mun elämä olisi elokuva tai kirja, tämä kohta olisi yksi teoksen suuremmista käännekohdista. Kuitenknaan siitä mitä seuraavaksi tapahtuu ei ole mitään aavistusta. Tämä koko tilanne on ollut yksi iso nostatus kohti suurta, merkittävää käännettä. Päähenkilöllä ei vain ole mitään tietoa jatkosta. Tämä käännekohta kestää varmaan aika kauan. Ehkä joskus selviää mitä seuraavaksi.

Tänä vuonna olen kuitenkin vilpittömän iloinen vanhentumisesta. Tuntuu että nyt vasta olen sisäistänyt syntymäpäivien todellisen merkityksen. Sen että tuona(kin) päivänä iloitsee ja riemuitsee erityisen paljon siitä että saa vanhentua ja elää. Jokainen vuosi on kunniamerkki.



--

14. The Film That No One Expected You To Like

Con Air (Simon West)

Be there when I need a shoulder, when I need a hall, when need to feel a beat - a beat of my heart

Tyhjä olo.




This nothing's written down,
nothing I can tell you,
nothing to retell you to it's going round.




Sometimes you shine, sometimes you fall, sometimes you know, sometimes you need someone to hold, something but's real. Never alone till you can feel life in your soul.

--
13. A Guilty Pleasure

Keväällä katsoin ja pidin (Derekistä) muutamaan otteeseen. Aika nolo leffa, mut silti.. Muutenkin ton genren leffat menee guilty pleasureen.

Made of Honor

Sinä saatat olla juuri se, joka sattumalta minut pelastaa meteoriitin alta.

Mielenkiintoista, katselin ensimmäisen osan tänään. Kaksi vielä jäljellä, kannattaa tsekata;

Mielen salattu voima: 1/3

"Usko, niin paranet. Useat tutkimukset osoittavat, että usko paranemiseen merkitsee jopa enemmän kuin annettu hoito. Jopa lumeleikkaus voi toimia. Ihmismieleen kätkeytyy toisaalta myös pelottavia ja tuhoavia voimia."

http://areena.yle.fi/video/1315511829091


Tänään Facebookissa näyttää monilla kiertävän ystävä aiheinen status. Josta pitäisi tykätä ja joka pitäisi laittaa seinälle ja plaa. Oikeesti, noihan on maailman raivostuttavimpia. Kaikki kiertojutut. Ennen kännyköitä niitä kiersi kirjeitse, kännyköiden alussa tekstareilla ja nyt tietty netissä. Olen aina miettinyt miksi ihmiset menee mukaan niihin. Tarkoitus ei nyt ole arvostella, anteeksi. Syy miksi ylipäätään aloin jauhamaan tästä suhteellisen turhasta asiasta, on että tämä kiertävä Facebook -juttu kehoittaa kunnioittamaan ja välittämään täydellä sydämellä niistä ystävistä jotka meille on suotu. Plaah. Eihän ystäviä ole suotu, vaan loppujen lopuksi ystävyys on ansaittu kovalla työllä ja yhteisillä kivoilla jutuilla. Ylläpidetty ajalla ja ymmärryksellä. Koska kaikki mun läheisimmät ystävät lukee tätä, on lauantai ja aurinko paistaa halusin vain kirjoittaa sen minkä tiedättekin, mutta jota ei koskaan voi sanoa turhaan; kiitos että olette olemassa ja jaatte kivat ja kurjat jutut mun kanssa.



--
12. A Film By Your Least Favorite Director

En viitsi väkisin vääntää ja keksiä tähän mitään, koska en oikeastaan halua edes ajatella leffoista näin. Että joku ohjaaja olisi inhokki.

Kysymyksiä vailla vastauksia

Asiat mitä olen miettinyt tänään:

- Mitä haluan elämältä?
- Koska tulee lunta?
- Mitä asioita haluan tehdä?
- Miksi vuodet kuluu nopeammin mitä vanhemmaksi tulee?
- Kasvaako hiukset nopsaa takas kun aloittaa thyroxinin (kilpirauhasen vajaatoimintaan)?
- Miksi taas on flunssaa?
- Miksi moni käy täälä blogissa (kävijälaskurista päätellen), mutta ei sano mitään?
- Miksi ei huvita lukea mitään?
- Miksi pitäisi maksaa viisi euroa varapuhelimesta viedessään rikkoutuneen takuuhuoltoon?
- Pitäiskö vihdoinkin hankkia iPhone?
- Olisko yllämainittu ihan turha juttu kuitenkin (vaikkakin tosi kiva)?
- Miksi ei huvita aloittaa mitään uutta sarjaa?
- Minkä uuden sarjan aloittaisin?
- Miten paljon elämästä kuluu aikaa siivoamiseen ja tiskaamiseen?
- Olenko vanha?
- Miten ehtii / voi tehdä elämän aikana kaiken sen mitä haluaa?

En tiedä vastausta yhteenkään. Oikeastaan se ei nyt haittaa.

--



--

11. A Film By Your Favorite Director

Tänään nämä kaksi herraa, huomenna ehkä toiset.

Paul Thomas Anderson - There Will Be Blood
Lars von Trier - Dancer in the Dark

Find me a place where the wind never blows

Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Se nyt ei sinänsä tule yllätyksenä. Sen olis voinut kuulemma diagnosoida heti kun ne arvot ekan kerran otettiin (ihan siinä normaalin rajoilla), mutta kaikki oireet löytyy pitkältä ajalta. Käytännössä jo noin viideltä vuodelta. Mut se kuulemma onkin yleistä, että käynnistyy hissukseen. Nyt ne oli kuitenkin nousussa viimekertaisesta, joten se lääkitys aloitetaan. Lääkäri lähettää reseptin kotiin, pitää sopivana päivänä aloittaa se. Saattaa kuulemma aiheuttaa vähän sykkeitä ja tärinöitä alkuun.

Mietin että voiko käytännössä puhua lääkityksestä, koska itseltä vain sen kyseisen hormoonin tuotanto puuttuu. Eli käytännössä korjataan vaan siihen normaaliin. Ainakin helpottaa, että esim. painon nousu, hiusten lähtö, väsymys ym. menee tuon piikkiin. Tai Jouko sanoi ettei väsymyksestä ei tiedä, että mielen pitääkin olla se mitä se nyt on tän kaiken jälkeen. Harmaa. Se kertoi, että masennusta epäiltäessä ne arvot tsekataan aina.

Katsoin eilen dokkarin joka kertoi lääketeollisuudesta. Ei mitään uutta maan päällä sinänsä, perus lääketeollisuuden sairausten keksimisestä. Mutta siinä oli hyvä pointti eräältä lääkäriltä, että jos ihminen kokee elämässään jotain mullistavaa tai surullista tai jotain mieltä järkyttävää, niin miksi heti pitää sanoa että joku "sairastaa masennusta". Koska se on ihan normaalia, että koko ajan ei ole tosikiva tosikiva jeejee! Tietenkin mulle on tarjottu masennuslääkkeitä koska oon sanonut että on harmaata. Siis nyt ihan noin kuukauden on ollut ankeampaa. Mun kanta on todella kielteinen niihin, en usko niihin. Ehkä kun oon nähnyt niiden tekevän enemmän huonoa kun hyvää ihmisille.

Mut joo, tuo on ihan kuulkaas tuo kilpirauhasjuttu on ihan pikkuhomma, joka on tullut ilmi kaiken muun seassa. Mut hyvä kuitenkin että tuli ilmi. Ei mikään ihmeellinen asia, se on yleistä.




NIIN ja jos joku haluaa kyseisen dokkarin tarkastaa, niin löytyypi täältä;

http://areena.yle.fi/video/1317067219557

---
10. A Film With Your Favorite Actor (Female)

Audrey Hepburn
My Fair Lady (William Wyler)

Everything about you resonates happiness, Now I won't settle for less

Mua masentaa, sanoin tänään äidilleni puhelimessa. Vaikea uskoa susta, hän vastasi.

Se on täysin normaalia ja odotettavaa tällaisessa, sanoo Jouko. Niin kamalaa kun se onkin, niin mielelle olis paljon helpompaa jos olisi joku diagnoosi hän jatkaa.

Vähän on silti luuseri -olo. Kilpirauhaskokeista kuulee huomenna.



--

9. A Film With Your Favorite Actor (Male)

Ei kyllä herran koko tuotanto, mut silti; Jack Nicholson
One flew over the cuckoo's nest (Miloš Forman)

Ja ihkutuksen vuoksi; Jared Leto
Requiem for a Dream (Darren Aronofsky)

Remember those posters that said, "Today is the first day of the rest of your life?" Well, that's true with every day except one: the day that you die.

Juttelin perjantaina työterveyslääkärin kanssa. Reseptien uusimisen yhteydessä. Valitettavasti en sen tulevan aviomieheni. (Olen muutenkin alkanut epäillä yhteistä tulevaisuuttamme, hän on niin kovin poissaoleva). Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että kilpirauhaskokeet otetaan uudestaan heti maanantaina. Jos arvot on vielä samaa luokkaa kun viimeksi, aloitetaan lääkitys samantien. Hänen mielestään ei ole järkeä odottaa vuoden vaihteeseen, koska kaikki oireet on olemassa.

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa se kaulan hoodseilla sijaitseva pieni elin ei tuota tarpeeksi tiettyä hormonia. Lääkityksellä se voidaan lisätä, ei pitäisi olla ihmeellinen juttu.

Sepäs selittäisi monia juttuja, joita joskus varmasti olen maininnutkin täälä; painon nousu (about viiden vuoden sisällä, ilman elintapojen muutosta), hiusten lähtö samalla aikavälillä, kylmä, kuukautiskierron pitkä väli, väsy.

Lääkäri sanoi, että kaikki oireet mätsää, arvon pitäis olla normaalisti yksi tai kaksi. Mulla se oli 3.75 muistaakseni, ja nelonen on raja. Niitä arvoja otetaan kaksi, en tiedä mitä se toinen kertoo.

Nyt on hei lauantai-ilta ja meikä kirjoittaa tänne tämmöstä. Tänään on ollut vähän matalapainetta ja harmaata.



--

8. The Film You Can Quote Best

Look at me, jerking off in the shower... This will be the high point of my day; it's all downhill from here.


American Beauty (Sam Mendes)

... it's hard to stay mad when there's so much beauty in the world. Sometimes I feel like I'm seeing it all at once, and it's too much. My heart fills up like a balloon that's about to burst ...

And then I remember ... to relax, and not try to hold on to it. And then it flows through me like rain. And I can't feel anything but gratitude for every single moment of my stupid little life. You have no idea what I'm talking about, I'm sure. Don't worry ... you will someday.

/ Lester Burnham (Kevin Spacey)

Jostain ihmeen syystä tämän leffan, etenkin Lester Burnhamin, repliikit on syöpyneet.

Pitäis olla kuin jäätä ja särkyä vasta sateiden jälkeen

Urologilta tuli postia:

"Viittaan aiempaan. Nyt CT kuvauksessa ei kiviä. Virtsan irtosoluissa on kolmelta peräkkäiseltä päivältä virtsan sytologia näytteet ja niissä on aikajärjestyksessä luokka 3, luokka 2 ja luokka 2.
Potilas on nuori ja nykyään ei tupakoi. Uroteelikarsinooman riski on olematon.
Lisätutkimukset ovat tarpeen mikäli potilaalle kehittyy virtsavaivaa tai verivirtsaisuus uusii tai tulee kipuja.
Mainittakoon että potilas on käynyt nefrologilla ja mitään sellaista tautia ei ole, jota voitaisiin pitää kiven syntymisen altistavana tekijänä.
Kivi oli sekakivi, sisältäen kalsiumfosfaattia, kalsiumoksalaattia. Ainoa seikka mitä potilas voi tehdä kivien ehkäisemiseksi on huolehtia juomisesta."


Harmi että jäädyin vastaanotolla enkä avannut suutani virtsavaivoista ja kivuista, jotka on päivittäisiä. Ehkä tässä joku päivä soitan sinne, nyt en jotenkin jaksa ajatella koko asiaa.




--
7. A Film That Reminds You of Your Past

Lapsuuden suosikki, silloin kun säästin rahaa omaan norsuun. Mainio edelleen.

Dumbo (Ben Sharpsteen)

Informaatiota

13.45 perjantaina seison bussipysäkillä keskustassa. Aurinko paistaa. Puhelimeni soi, numeron alku kertoo puhelun tulevan Taysista. - hoitaja ** täältä urologian puolelta hei, niin ooksää vielä tulossa tänne? Hetken lamaantuminen; olenko myöhässa tai perutaanko aikani. - Mulle tuli ilmoitus että kellonaika muuttuu myöhemmäksi, 14.15 lukee lapussa. (Olin mielessäni muistanut että aika on puoli kolmelta, onneksi varmistin illalla). - Hyvä, mää vaan ajattelin että jos sää oot vasta puolelta tulossa, että tänne pääsee kyllä aiemminkin, hoitaja sanoo iloisesti. Kerron hyppääväni parhaillaan bussiin. - Kiva juttu, nähdään kohta, linjan toisesta päästä kuuluu. Hämmentävää, ensinnäkin se että kuolemankäytävällä joku puhuu iloisesti. Toiseksi, että mistä se tiesi että olin alunperin ajatellut meneväni vasta puoleksi. Olenko kirjoittanut siitä blogiin? Mitä jos NE sieltä lukee mun blogia? Kamalaa. Tämä varmaan löytyy Googlaamalla ihan Taysin urolgiaakin. Kirjoitin sen nyt taas, koska se on kirjoitettu niin monesti että mitä väliä. Ja toisaalta mitä väliä vaikka lukisivatkin. (Jos näin, niin terkkujaaa, kiitos Derekille ja kaikille että hoidatte mua hyvin!!).

Kuolemankäytävä ei ole ensimmäisen visiitin jälkeen ollut niin kamala. Se on ihan tavallinen käytävä. Koputan hoitajan oveen. Ai se ootki sää, hän hymyilee. Joko sillä on viikonloppufiilikset alkaneet tai jotain, ensimmäistä kertaa täälä kukaan on hyvällä tuulella. Urologi ** ottaa sut vastaan tällä kertaa. Oke, ei Derek. Miksi ei? Ihan sama.

Minua ei jännitä. Urologin näköinen mies avaa oven ja kutsuu minut tuttuun huoneeseen.
- No niin, sulla ollaan pitkään epäilty pahanlaatuista syöpää, hän aloittaa. Se ei kuulosta enää niin pelottavalta. Pahanlaatuisesta ei ole enää urologian puolella epäilyä, hän jatkaa. Sulla oli myös virtsakivi, ei ole enää. Se on poistunut. Katsoin sun kuvat ja ne on nyt täysin ok. En tiedä mitä ajatella, vähän sekava olo. Alan puhumaan vaan jotain plaaplaa hyvä että se murskaushoito tehosi ja jaadijaa. Mites ne syto-arvot? Edelleen on vähän poikkeamaa, osa on kunnossa ja osa ei. Kiireelliseen hoitoon ei ole tarvetta. Se on aina hyvä. Aluksi olin iloinen että olin kiireellinen ja asiat tapahtuvat nopeasti. Nyt olen tajunnut että se ei tosiaankaan ole hyvä asia. Paljon parempi on olla ei kiireellinen. JA NYT EN OLE KIIREELLINEN UROLOGIALLE!!

- Määkin olin seuraamassa sitä sun ekaa operaatiota, lääkäri sanoo. Tajusin yhtäkkiä, että sielä on varmaan ollut koko sairaalan urologit. Kasvain munuaisaltaassa on harvinainen, niitä ei koko suomessa löydetä kovin montaa vuodessa, ja niistä tuskin moni on juuri tuossa sairaalassa. Tietenkin kaikki halusivat nähdä harvinaisen kasvaimen. - Mä silloin jo olin sitä mieltä sielä, että olis harvinaista että sun ikäisellä olis se. Kateltiin sitä siinä operaatiossa ja mun mielestä ne solumuutokset ei näytä kasvaimelta. Mutta se koepala oli epäonnistunut, eikö niin, verimöltti, kysyn. Hän selailee konetta ja mumiseee jotain. Tekisi mieli sanoa vitsillä, että anteeksi kun tuotettiin pettymys munuaiskiveni kanssa, ettekä päässeet näkemään sitä. Mutta näitte kuitenkin jotain josta otettiin koepala joka epäonnistui, joka tämän urologin mielestä ei näyttänyt pahanlaatuiselta syövältä. Ei mua ärsytä se että sielä on ollut jengiä paikalla, hyvähän se on saada monen asiantuntijan mielipide asiaan ja niidenkin nähdä jotain spesiaalia.

Hän puhuu jotain kivestä. Että sen syntymiseen ei ole mitään syytä. Kysyy syönkö paljon vihreitä kasviksia. Sanon että päivittäin, mutta syön kyllä muutakin. Ne voisivat vaikuttaa kiven syntyyn, mutta hänen mielestään se on harvinaista että näin olisi. Käski vaan juomaan paljon. Pitkästä aikaa joku kysyy tupakoinko. Sen jälkeen kun lopetin, sitä ei ole kysytty. Kerron että en. Se voisi vaikuttaa kasvaimen syntyyn, sanon että poltin ennen, mutta lopetin joulukuussa. Jaaritellaan jotain ja moi!

Poistuessani näen yleistyyppi jantusen avaavan oven jossa lukee ortopedia, koputtamatta. Hän sulkee sen ja hänen ilmeensä on kärsivä. Näiksää jotain, mitä mää sanoin sulle niistä huoneista?? Hoitaja korottaa ääntään vieressä. Anteeksi, anteeksi anteeksi, jantunen sanoo. Hän saa saarnan hoitajalta. Mun pitää varmaan mennä koulunpenkille takaisin, jantunen toteaa. Käy sitä sääli.

Kysymykset jotka jäivät kysymättä, joka vituttaa nyt. Miksi kaikki koko ajan epäilivät pahanlaatuista, jos mun ikäisellä ei ikinä ole moista kasvainta? Miksi mulla on edelleen kovia kipuja oikeassa kyljessä, päivittäin? Miten te voitte olla varmoja ilman onnistunutta koepalaa, että se ei ole pahanlaatuinen kasvain? En yleensä jäädy lääkärikäynneillä, kysyn kysyn ja kysyn niinkauan kunnes tajuan. Nyt en niin tehnyt ja se harmittaa. Kysykää aina, kaikki!

Sekava, mutta hyvä fiilis! Mahtavuutta, luotan asiantuntijoihin, vaikka se epäonnistunut koepala kaihertaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kun luottaa siihen mitä ne on nähnyt, että ne tietää että ne muutokset ei näyttänyt pahalta.

---

6. A Film That Reminds You of Somewhere

Tää on kans yks lemppari, muistuttaa.. enpäs kerro mistä.

Billy Elliot (Stephen Daldry)

Neurologian potilaskertomus

Josta en tajua yhtään mitään.

Tuli postissa;

Ylilääkäri ** käsitellyt lähetten ja ohjelmoinut potilaalle pään MRI-kuvauksen, joka toteutunut 31.8.2011.: otettu ns. demy-sarjat. Aivoston alueella ei ole todettavissa tuumorimaista, ei likvorkierronhäiriöön sopivaa. Ei fokaalipesäkkeitä, ei demy-prosessiin viittaavaa, ei valkean aineen degeneraatiota. Epäspesifinä löydöksenä yksi kirkas signaaliläiskä vasemman lateraaliventrikkelin takana, sekä frontoparietaalisesti nähty joitakin korostuneita sulkusia, ei selvää atrofiaa. Eli aivojen kuvauksessa ei tule esille potilaan oireita selittävää, eikä vakavaan aivosairauteen viittaavaa.

Jos joku tietää mitä toi signaaliläiskä meinaa, tai korostuneet sulkuset jossain, niin otan tiedon vastaan mielelläni. En tiiä uskaltaisko Derekiltä kysyä huomenna, se olis kuitenkin vaan et hei daa, mä oon urologi enkä mikään neurologi! En tiiä koska neurologi puhuu mun kanssa, vai puhuuko. Mut sen tajusin et ei aivokasvainta, jee! Melkein hei tuli nyt hymiöö, mut ei. En tiedä tekeekö sitä jostain mitättömästä asiasta suuremman kun miettii, mut odotin että tämä kuva olis täysin puhdas. Et olis voinu heittää sen saman kuivan läpän mitä jengi yleensä, et nyt sen on sit lääkärikin todennut ettei mun päässä oo mitään. Mut siel on! Joku läiskä ja joitain korostuneita sulkusia! Sulkuset, sulkuset!

Feels like I've been buried yet I'm still alive

Lopetetaanko ihan pieneksi hetkeksi tämä paskan jauhaminen mitä tästä blogista on tullut ja ajatellaan lääketiedettä. Tarkemmin siis minua koskevia asioita, kuten ne on minulle kerrottu. Tarkkoja arvoja en muista, istun junassa. Mutta kerrataanpas vähän;

Kaikki alkoi viime joulukuussa. Työterveyslääkärini lähetti minut yliopistollisen sairaalan ensiapuun lisätutkimuksiin. Olin ollut 40 asteen kuumeessa viikon ja virtsani oli ollut kaksi viimeistä päivää verta. Taysissa minut otettiin munuaisosastolle. Tätä ennen olin sairastellut kesästä lähtien; keuhkoputkentulehdus, pari virtsatulehdusta, luomitulehduksia, korvatulehdus, useita poskiontelontulehduksia. Kuume ja flunssa oli jatkuva olotila. Taysissa kaikki muuttui muuksi kun pelkäksi kuumeeksi ja flunssaksi. Minut kotiutettiin osastolta ja sanottiin että infektiot pitäisi saada kuriin, sitten on selkeämpi tutkia. Lisätutkimuksia (virtsankeräyksiä, verikokeita, munuaisten dopler ja koko vatsan ultraääni) sekä munuaislääkärin vastaanotto tammikuun loppuun.

Tässä välissä oli yhtä jos toista harmia. Kuumeilu oli jatkuvaa, eikä infektiot todellakaan kadonneet. Olen alannut saamaan allergisia reaktioita, joissa tulee ihottumaa ja sitten turpoaa kurkku. Munuaislääkärillä sain kuulla syto -arvojen olevan koholla, mikä vittaa kasvaimeen virtsarakossa. Kiireellinen lähete urologian polille. Lisäksi lähetteet korvapolille, kardiolle ja neurologiselle. Viimeinen ei ollut kiireellinen. Lisäksi munuaisia päätettiin tutkia lisää. Sen tajusin, että korkeat syto-arvot viittaavat kasvaimeen, mutta se ei kuulu munuaispolille. Lisäksi virtsassani oli valkuaista ja verta ja ilmeisesti moni muukin juttu jotenkin huonosti, joka taas kuului nimenomaan heille.

Urologian puolelta tulee kutsu virtsarakontähystykseen. Jossa tutkittaisiin rakon muutoksia. Luin virtsarakon kasvaimesta ja kaikki oireet mätsäsivät. Olin varma että minulla on kasvain rakossa. Näin minulle annettiin ymmärtää, käskettiin ottaa läheinen mukaan. Rakko olikin puhdas. Syto -arvot oli otettu uudestaan ja ne oliva edelleen kolmosen luokkaa. Femma on pahin ja ykkönen vielä ihan normaali. Kakkonen enää ei. Näin kertoi urologi. Koska arvot oli koholla, minulle tilattiin kiireellisenä virtsateiden ja munuaisten ct-kuva.

Opin, että kiireellinen tarkoittaa kuukautta. CT-kuvassa näkyi varjostuma vasemmalla puolella. Minulle sanottiin että se on kasvain ja se voi olla paha. Elimiä voidaan joutua poistamaan. Googlasin selviytymisprosentit ja ne eivät luvanneet hyvää. Olin shokissa. Ajattelin että todennäköisesti en eläisi puolen vuoden kuluttua. Tunsin eläväni enemmän kuin koskaan aiemmin.

Korvapoli, jossa löytyy jotain häikkää poskionteloista, mutta ei hengenvaarallista. CT ja lisätutkimuksia. Sydämestä ei löydy rakenteellista vikaa, syke vaan on reilun vuoden ollut helvetin korkea. Kahvi ja tupakka jäivät joulukuussa.

Urologian puolelta lähti heti ct-kuvan jälkeen kiireellinen lähete tähystykseen kirurgian puolelle. Samalla otettaisiin kuulemma koepala. Ensimmäinen nukutus. Jännitys. Stentit sisälle. Koepala otettiin. Se on yksi karseimmista hetkistä elämässäni. Kun heräsin nukutuksesta ja näen anelääkärin kasvot yläpuolellani. Otettiinko koepala, kysyn. Otettiin, hän vastasi. Itken ja minut valtaa suunnaton epätoivo. Se on vittu kasvain, se on se harvinainen tarina, kuolen. Useita tunteja heräämössä ja minut siirretään osastolle. Olen niin helvetin syvässä epätoivossa. Ne on nähneet sen ja se on vittu se. Kirurgi saapuu huoneeseeni, Derek. Sanat jotka tulen aina muistamaan. Hyviä ja huonoja uutisia; varjostuma olikin munuaiskivi, mutta munuaisaltaassa oli solumuutoksia, joka viittaa kasvaimeen, koepala on otettu. Eli minulla onkin toivoa!! Toimenpiteessä on tullut myös joku verenvuoto ja komplikaatioa ja plaa plaa.

Kuukausi seuraavaan toimenpiteeseen. Elämäni pisin kuukausi. Jokainen askel sattuu. Vessassa käydessä täytyy itkeä. Yhtä helvettiä. Kuulen kirurgian ensiavun päivystävältä, että koepala on epäonnistunut. Että se on ollut verinen möltti. Mistään kasvaimesta ei olla vielä saatu kiinni, hän sanoi. Uusi toimenpide, kivi poistetaan. En näe lääkäriä. Saan jonkun turhan komplikaation toimenpiteestä. Tulehdusarvot toistasataa ja kuumetta 40 astetta. Viikko sairaalassa, antibiootit eivät ala toimimaan. Puhutaan verenmyrkytyksestä. Luulen että kuolen, koska olo on niin kamala ja mikään ei auta. Kunnes vihdoin auttaa. Usean viikon tupla-antibioottikuuri ja kotiutus.

Lisätutkimuksia munuaispuolelta. Sytoarvojen seurantaa. CT-kuvia, useita. Verikokeita, verikokeita, epätietoisuutta ja henkinen lamaantuminen. Kesä menee kuumeetta lähes kokonaan.

Munuaislääkäri elokuun puolessa välissä. Virtsassani ei ole enää valkuaista. Se on kuulemma hyvä juttu. Verta on, mutta ei valkuaista. Ei ole munuaissairauksia. Lääkäri sanoo, että joskus tapahtuu tämmösiä ihmeellisiä juttuja. Asiat jää selitystä vaille ja ratkeaa itsestään. Tarkoitti sen valkuaisen katoamista kai. Tämä selittämätön asia on siis hyvä juttu, en käsitä sitä. Päänmagneettikuvaus. Jotain jotain ja jotain. En enää jaksa muistaa kaikkia tutkimuksia, eikä mikään enää tunnu oikein miltään. Kaikenlaistahan sitä on tässä välissä ollut, tutkimuksia vailla vastauksia.

Munuaisaltaassa oli ne solumuutokset. Kukaan ei koskaan kertonut, että koepalakin voi epäonnistua. Kukaan ei koskaan ajatellut, että se varjostuma voisi olla joku muu kuin kasvain. Kukaan ei vieläkään ole kertonut, mitä ne solumuutokset on. Koska niistä ei kai tiedetä. Tiesittekös, että munuaisallas kuuluu urologian puolelle. Vaikka voisi nimen perustella kuvitella sen olevan munuaispolin hommia.

Olen tullut siihen tulokseen, että tätä elämää elää kokonaisvaltaisemmin jonkun uhatessa aseella ohimolle. Noin niinkun vertauskuvallisesti. Niin se vain on. Olen tuntenut kaiken paljon voimakkaammin. Arkiset asiat on tuntuneet jotenkin sata kertaa siistimmiltä. Nyt kun se uhka on pienentynyt keväästä, on arki alkanut tuntua arjelta. Paitsi koko elämä on vähän vinksin vonksin. Välillä haluan jonkun osoittamaan aseella ohimoani, että voisin taas tuntea olevani yhtä elossa.

Huomenna urologille. En tiedä mitä odottaa. En pidä urologeista. Paitsi Derekistä. Jos se olisi sellainen kun muistan.

--

5. A Film That Reminds You of Someone

Veitsi vedessä (Nóż w wodzie) / Roman Polanski

They say an end can be a start.

Noin vaiti katsoivat he toisiansa,
Nyyti, Tuittu, kuutamossa kuu.
Ei ihme vaikka Nyyti jaloistansa
kävikin heikoksi ja mykistynyt suu
ujosti sanoi vain: kirje vois
kai kaiken selvittää - ja meni pois!
Hän tahtoi kirjoittaa - näkinkengistään
ja hemulista ja kuinka yksinään
hän oli - ajatuksistaan ja pelostaan.
Hän yritti ja yritti, ei päässyt alkuunkaan.

--

4. A Film You Watch to Feel Down

Tämä on hivenen ristiriitainen. Tämän kait suomentaisi, että leffa jonka katson jos haluan ankean fiiliksen. Vaiko elokuva joka aiheuttaa ankean fiiliksen. Niin tai näin, en kun joku elokuva onnistuu tekemään ankean / surullisen olon, tulee samalla myös hyvä olo. Hyvä olo siitä, että on onnistuttu tekemään niin hyvä leffa, että se saa aikaan tunteita. Jos joku leffa masentaa, niin yleisin syy on se, että se oli niin huono. Tällöin voisi vastata vaikka Levottomat 3.

Tähän varmasti keksisi toisena päivänä jonkun muun, mutta mennään selitellen. Tarinasta tekee enemmän koskettavan se, että elokuva perustuu tositapahtumiin, toimii aina. Vaikka tämäkin leffa on tietty tarina rohkeudesta ja plaaplaa, mutta mua masentaa tässä se, että maailma on vaan niin kapeakatseinen.

Boys Don't Cry (Kimberly Peirce)

If I ever feel better, Remind me to spend some good time with you

Olen käymässä vanhempieni luona, pienellä paikkakunnalla. Törmäsin päivällä kirjastossa nuorusajan kaveriini. En ole nähnyt häntä yläasteen jälkeen, mistään syvästä ystävyydestä ei siis ollut kyse. Hän tervehtii minua iloisesti. En yksinkertaisesti muistanut kuka hän on. Yhtäkkiä tajusin. Sanoin, että en heti tajunnut kuka hän on. Ai, olenko muuttunut niin paljon, hän tiedusteli. Ei, hän ei ollut. Hän näyttää täysin samalta kuin silloin. Sanoin että viime näkemästä on niin kauan, että aivot ei heti yhdistäneet oikein. Hän kantaa kirjoja, hän on siis töissä täälä. Kirjasto on mielestäni mukava paikka. Täälä on varmaan mukava olla töissä, totean hymyillen. No jaa, hän vastaa tympeästi.

Hän kysyy mitä minulle kuuluu. Olen hetken hiljaa. Kysymys, joka on ärsyttänyt minua pitkän aikaa. Mitähän hän sanoisi, jos kertoisin että no itseasiassa aika paskaa. Vaikka ei minulle kyllä sinällään kuulu aika paskaa. Mutta kuitenkin teki mieli sanoa niin. Sanon että asun Tampereella ja opiskelen sielä ammattikorkeakoulussa. Että olisi pitänyt valmistua nyt keväällä, mutta se nyt myöhästyy. Perään selittelen, että se on yleistä meidän alalla. Että tutkinto on neljä vuotinen, mutta normaalisti ihmiset valmistuvat viidessä vuodessa. Ai sielä kaupungissa on varmaan toisenlaista meininkiä kun täälä maalla, hän toteaa kuulostaen huonon suomalaisen teinileffan katkeralta hahmolta. Minua ärsyttää. Etkös sä asunut Vaasassakin jossain vaiheessa, hän jatkaa. Kerroin muuttaneeni sinne heti yläasteen jälkeen ja sen jälkeen en ole asunut täälä. Kerron että täälä on kiva käydä, että täälä on hyvä rauhoittua. Että pidän tästä paikasta paljon.

Hän naureskelee, että miten sieltä maailmalta tekee mieli tänne tulla. Maailmalta. Sanon että vanhmpien luona on aina kiva käydä ja tässä paikassa on paljon sellaista mitä muualla en ole. Minua ärsyttää. En muuttaisi tänne takaisin mistään hinnasta, mutta en vähättele tai alenkatso paikkaa. Kuten hän. Kysyn asuuko hän täälä. Joo, asun edelleen vanhempieni luona, työttömänä se on halvempaa. Miten hän voi olla työtön ja kirjastossa töissä. En viitsi kysyä. Minua on aina ärsyttänyt ihmiset, jotka vähättelevät omaa elämäänsä. Asui sitten pienellä paikkakunnalla vanhempien luona 26-vuotiaana tai satojen kilometrien päässä kaupungissa. Mitä väliä, kunhan tekee kuten parhaalta tuntuu. Mutta jos elää vasten omaa tahtoaan, vähätellen itseään, se on jotenkin inhottavaa.


---
3. A Film You Watch to Feel Good

Amélie (Jean-Pierre Jeunet)
The Sound Of Music (Robert Wise) HUOM, yleensä vain Marian ja kapteenin häihin saakka.
Breakfast at Tiffany’s (Truman Capote)
Chocolat (Lasse Hallström)

Tuntuu että unohdin nyt jonkun tosi olennaisen.


Voilà, ma petite Amélie, vous n'avez pas des os en verre. Vous pouvez vous cogner à la vie. Si vous laissez passer cette chance, alors avec le temps, c'est votre cœur qui va devenir aussi sec et cassant que mon squelette. Alors, allez y, nom d'un chien!
So, little Amelie, your bones aren't made of glass. You can take life's knocks. If you let this chance go by, eventually your heart will become as dry and brittle as my skeleton. So... Go and get him, for pete's sake!
Raymond Dufayel / Amélie

"Now I may not have much, but I have more determination than any man you're ever likely to meet."

Välillä lääkärit kirjoittavat resepteihin hauskoja ohjeistuksia, niitä jotka printataan apteekissa itse lääkepakkaukseen. Tänään vasta kiinnitin huomion erään voiteen (jota mun pitää laitta päänahkaan ennen hiustenpesua) loppusanoihin. Ensin ohjeistus, että mihin ja miten käytetään. Sitten; Ei lasten ulottuville. Eikä näkyville. Ei näkyville. Ehkä vähän huono, mutta jos mulla olis lapsi, niin en saisi pitää sitä edes ylimmällä hyllyllä, ettei se näe sitä. Joo tiedän, toi kuulosti vielä huonommalta jutulta kirjoitettuna, kun mitä pääni sisällä.

Oon miettinyt paljon, että olisi pitänyt pyrkiä lääkikseen. Tai eihän se vielä myöhäistä ole. Oikeastaan olen sitä mieltä, että vanhempieni olisi pitänyt vähän näyttää tiettyä suuntaa, että haes tyttö tuonne. Sieltä varmaan kaipaisin nykyiselle alalleni.

Nyt viikonloppuna on eräät pienet leffafestarit jossa ohjaamani lyhytelokuva kilpailee. Neljältä on palkintojenjako, me ei tulla voittamaan. Kilpailusarjaan valittiin yli 200 elokuvasta 16, sitä voi pitää jo voittona. Katsastin juuri googlauslistan ja huomasin, että lyhärimme nimeä googlaamalla on eksytty tänne blogiin useamman kerran. En oikein tiedä mitä ajatella siitä. Kirjoittamani asiat eivät ole salaisuuksia, mutta silti mua vähän häiritsee, että joku leffaa googlannut on päätynyt tänne. En tiedä miksi. No, sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä sen kummemmin. Jos joku leffasta tietoja etsinyt jaksaa näitä juttuja alkaa seuraamaan, niin EI KAIT SIINÄ.

Ulkona paistaa aurinko. Ihan vielä ei ole syksy, mutta melkein. Kaikista vuodenajoista rakastan eniten syksyä. Aurinkoisia, kirpeitä ilmoja ja kauniita värejä. Harmi, että niitä päiviä sisältyy ehkä vähiten koko vuoteen.


--

2. Your Second Favourite Film

Pianisti (Roman Polański)
Umberto D (Vittorio de Sica)
Edward Scissorhands ja Big Fish (Tim Burton)
Irreversible (Gaspar Noé)
Dogville (Lars von Trier)

Oli pakko laittaa nuo kaikki. Lopetan tähän, vaikka tekisi mieli lisätä vielä pari. Jatkossa lupaan rajata vastaukset kahteen (max kolmeen).