Pitelen puhelinta pitkään kädessäni. En halua soittaa. En oikein tiedä mitä tehdä. Derek ei ole soittanut, vaikka niin kovasti olen toivonut. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kun soittaa. "Tänne osastolle saat soittaa aina, me neuvomme kyllä". Puhelmen näytöllä lukee Kirurgian osasto1, soittaa. Joku random vastaa puhelimeen. Kerron lyhyesti asiani. Että pari viikkoa sitten minulle tehtiin sielä toimenpide, jonka jälkeen en ole voinut liikkua. Tai voin liikkua, mutta se sattuu ihan helvetisti. Että vessassakäynti sattuu ihan saatanasti. Että en voi oikein elää liikkumatta. Verivirtsaisuus palaa aina liikkumisen jälkeen, mutta katoaa esim. aamulla/ oltua pitkään paikalla. Että en voi elää, koska yleensä elämässä täytyy liikkua ja silloin heti sattuu. Onko tämä normaalia? Mitä teen? Sanottiin että kaikkien kipujen pitäisi kadota viikossa, samoin verivirtsan. Nyt on kohta kaksi viikkoa. Selitän ja selitän, niinkun mulla on tapana, jatkan selittämistä kun luurin toisessa päässä on vain hiljaista. Sitten tulee tämä ihana vastaus. "TIÄTKÖ KU MÄ OON TÄÄLÄ VAAN SIJAINEN, ETTÄ EN MÄ TIEDÄ".

Just. Miksi vastasit puhelimeen jos et mistään mitään tiedä? Miksi et voinut sanoa, että selvitän asian, soitan sinulle parin tunnin päästä. Hän käski tavoittaa lääkäriäni suoraan keskuksen kautta. Tosin hän on kuulemma kaikki päivät leikkaussalissa. Päätin soittaa osastolle huomenna uudestaan, ja toivoa että joku muu vastaa puhelimeen. Sitten paskamainen kiukkuminäni astuu esille, ellen ala saada vastauksia. Minulle kuitenkin sanottiin, että heille voisin soittaa koska tahansa, että he auttavat. Kiitti. Ei mun tarvikaan liikkua mihinkään.



Levottomia unia

Olen kaukana onnesta, nukkuen meren saarella.
Sumut nousevat ja pakenevat, tuulet vaihtuvat,
näen levottomia unia sodasta ja suurista juhlista
ja että rakastettuni seisoo laivassa
ja näkee pääskyjen lennon, kaipaamatta lainkaan!
Hänen sisimmässään on jotakin raskasta, mikä ei voi liikkua,
hän näkee laivan liukuvan tylyyn tulevaisuuteen,
terävän keulan syöpyvän heltymättömään kohtaloon,
siivet kantavat hänet maahan, jossa on turhaa kaikki mitä hän tekee,
tyhjien ja turhien päivien maahan, etäälle kohtalosta.
/Edith Södergran

Tää biisi on vaan jollain tavalla niin hauska;
http://www.youtube.com/watch?v=77lUfZ3S2Ug