Loppujen lopuksi, mun elämästä tässä on kyse. Ja mua pelottaa.

Alkuun siteeraan otteen ystäväni mailista:

Kun oikeasti minä en ole se joka tarvii sulta tukea, vaan sinä olet se joka tarvii meiltä muilta tukea ja lohtua. Tietysti jokaisella on oma tapansa kohdata asiat ja monet ei varmasti oikeasti edes ymmärrä, että ne hakee sulta tukea, että ne vaatii tavallaan sua suhtautumaan positiivisesti, että ne jaksaa itse. Sua vaaditaan olemaan vahvempi osapuoli, vaikka loppujen lopuksi sun elämästä tässä on kyse. Kati Koitto.

Tällä viikolla joka aamu ennen ysiä on satanut. Siksi, koska on vääryyttä että olen joutunut univelkojen kanssa heräämään niin aikaisin. Päivällä on aina alkanut paistaa aurinko. Se on varsin kivaa.

Opiskelijaterveydenhuollon lääkäri osoittautui neiti etsiväksi. Alussa hän ilmoitti, että olemmekin tavanneet vuonna 2007 poskiontelotulehdusten merkeissä, ja nyt olen niistä ilmeisesti jatkoselvittelyissä erikoissairaanhoidossa. Ööööö, joo, niistäKIN. Noh, mitä niistä on selvinnyt. Kerroin tiivistettynä tähystyksen ja urologin lausunnon ct-kuvasta, että ei ole akuuttia, hoidetaan myöhemmin ja korvalääkäri katsoo kuvat vasta sitten. Niillä ei ole kiire. Hän jatkoi kyselemistä poskareista, kuinka usein niitä oli tullut. Alkoiko tämä yleislääkäri opiskelijaterveydestä selvittää mysteeriäni? Toistin, että mikäli jäi epäselväksi Taysin korvapoliklinikka hoitaa minua. Niihin erikoistuneet lääkärit hoitavat minua. Kysyin, oliko hän lainkaan lukenut mitä terveydenhoitaja on kirjottanut lähetteeseen. Kasvaimesta. Sairasloman tarpeesta Kelaa varten. Oli hän kuulemma lukenut. Hän jatkoi kyselemistä. Kukaan, vittu kukaan ei ole pitkään aikaan kysynyt mitään niin idioottimaista. Onko sulle tehty munuaiskokeita? Mitäs luulet, jos olen nefrologian polin asiakas. Koska sinulla on viimeksi ollut poskiontelontulehdus. Mitä sitten? Onko minulta testattu, olisiko minulla munuaisten vajaatoiminta. Olis varmaan pitänyt sanoa, että EI, ne on sielä munuaispolilla vaan kysellyt kuulumisia. Yritin selittää, että minulta on suljettu paljon asioita pois. Mutta monta juttua on avoinna. Että asia numero yksi on urologian polin lähetteestä tapahtuva operaatio leikkaussalissa ensi viikon torstaina. Kiireellisin ja tärkein asia selvittää. Hän kysyi, miten operaatio tehdään. Kumpi meistä on lääkäri? Hän kysyi, onko minulta mitattu verenpainetta. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. "Se yleensä liittyy munuaisiin". Tosiaanko? Milloin minulla on ollut viimeksi verivirtsaisuutta? Viime lauantaina. Mitä tein? Toimin sairaalasta saadun ohjeistuksen mukaan, ja menin Acutaan. Mitä ne tekivät sielä sulle? Selitin, ja sanoin että kasvain sielä vaan loppupeleissä ilmeisesti tihkutti verta. Että haluan nyt nopeasti nämä käytännönasiat pois alta, että koulu kyllä ymmärtää sairastamisen, mutta Kela ei. Yhtäkkiä hän kysyi, onko minulta tutkittu autoimmuunisairautta, jos kerran olen infektioaltis? Kysyin tarkoittiko hän HIViä. Kyllä. Siinä vaiheessa vitutti. Ihan sen takia, että luuliko se olevansa jotenkin fiksumpi kun Taysin lääkärit. Jotka eivät ole yleislääkäreitä, vaan oman elimensä spesialisteja. Totesin, jäätävän vittumaisesti, että eiköhän se ole yksi niistä ensimmäisistä asioista mitä poissuljetaan siinä vaiheessa jos joku on koko ajan kipeä. Että kyllä, se ja moni muukin asia on ensimmäisten joukossa suljettu pois. Ei, minulla ei ole autoimmuunisairautta. Sanoin, että luotan lääkäreihini sielä, heillä on tietoni, laitteet joilla tehdä kokeita, leikkaussaleja ja vaikka mitä muuta mitä tässä paikassa ei ole. Vihdoinkin hän tajusi. Hän sanoi, että en selvästi ole masentunut. Tällä kertaa en itkenyt. Eli tästä voimme päätellä, että itku on merkki siitä että pitää kysyä masentaako. Kerroin aikatauluni, miten joka päivälle ensi viikollakin on jotain lääkäriä ja labraa. Ja että kouluasiat ei tunnu kovin merkityksellisellä sillä hetkellä, jos on mahdollisuus, että on sairaus joka vie hengen. Sitten se tajusi. "Joo, en minäkään sinun tilanteessasi voisi olla töissä". OK ja toivottavasti ei nähdä. En tiedä oliko se vaan tyhmä, vai olinko pitkästä aikaa erilainen, kiinnostava lääketieteellinen tapaus. Minulla oli potilaskertomuksia mukana, kysymykset eivät johtuneet siitä että hänellä olisi syytä kyseenalaistaa tarinani, koska minulla oli todistusaineisto. Oli miten oli, enpäs itkenyt sielä paikassa. Sairauslomaa pystyy laittamaan vain kuukaudeksi kerrallaan, joten. Vittu.

Tulevassa operaatiossa mut puudutetaan päästä alaspäin. Olen hereillä. Saan siis tietää miltä tuntuu olla halvaantunut. Toivottavasti saan vihdoin tuntea morfiinin kehossani. Paljon rauhoittavia ainakin kerrottiin muhun pumpattavan. Operaatio kestää pari tuntia, en tiedä kauanko puudutus kestää. Se selviää keskiviikkona. Tutustumiskäynnillä. Ihanaa. Oikeasti mua pelottaa tosi paljon. Mua pelottaa, että se koko operaatio menee vituiksi. Että mun sydän ei vaikka kestä niitä lääkkeitä, tai ne ryssii jotain. Koska toi ei ole mikään kovin yleinen juttu sielä. Mua pelottaa, että se spiraalipuudutus menee mönkään ja en tunne enää koskaan mitään. Mua pelottaa, että saan kuulla, että mulla on niin paha kasvain, että mikään ei auta. Tai että en paha ja tulevaisuudessa kohtapian poistetaan puolet sun elimistä. Että kukaan ei jaksa enää välittää elimettömästä ihmisestä ja että mä en kykene enää elämään kunnon elämää. Sellaista elämää mitä haluaisin. Mua pelottaa, että se on lähettänyt etäpesäkkeitä.

Mua myös turhauttaa. Vaikka valtaosin suhtaudun huumorin kautta asiaan, aina ei jaksa naurattaa. Te sanotte kannustavia lauseita ja toivotte että se ei ole paha. Tottakai mäkin toivon. Mutta en joka hetki jaksa. Ja muutenkin ajattelen, ettei mun toivolla ole mitään merkitystä. Se on mitä on, vaikka koko maailma toivois yhtä aikaa mun puolesta. Mutta mitä muutakaan voi sanoa? Moni on kieltänyt mua ajattelemasta niin ja näin. Kaikki ajatukset täytyy käydä läpi. Mä olen vain nyt todella turhautunut siihen ajatukseen, että mun koko loppuelämä saattaa jäädä lyhyeksi, tai ainakin se tulee muuttumaan helvetin vaikeaksi. Se on muuttunut jo. Mäkin haluan valittaa opinnäytetyöstä ja darrasta. Monille tulee paha mieli jos puhun ikävistä asioista. Miksi niistä ei saisi puhua? On luonnollista että tulee paha mieli. Joskus on paskaa. En tietenkään oo sitä mieltä, että tekee hyväksi ajatella koko ajan paskimpia juttuja, mutta joskus niitäkin on ajateltava. Viikonlopun jälkeen ajatukset on olleet muualla. Ei tietenkään koko aikaa, mutta ihan hyvillä fiiliksillä. Välillä on vaan helvetin paskaa. Vihaan koko kasvainta.

Haluan kiittää jokaista teistä, jotka on tehneet paljon konkreettista mun hyväksi ja mun kanssa. Vaikka oonkin varmasti ajoittain maailman masentavinta seuraa. Haluan pyytää anteeksi sitä, että en välttämättä aina jaksa puhua aiheesta silloin kun te haluatte, tai suljen osaa teistä pois vastaamatta yhteydenottoihin. Tiedän, että tekin otatte tämän raskaasti ja moni stressaa mun puolesta. En haluaisi sen olevan niin. Että teillä on paskat fiilikset mun takia. Haluan kiittää kaikkia, jotka jaksaa soittaa niinkauan kun vastaan. Roudata mulle ruokaa. Pitää leffailtoja. Ehdottaa jatkuvasti kaikkea niin kauan kunnes mä sanon KYLLÄ. Koska aina, aina on kiva tehdä kivoja juttuja. Viedä ajatukset muualle. Mä en tiedä voinko sanoa tätä kuulostamatta idiootilta, mutta älkää kieltäkö mua ajattelemasta ikäviä asioita. En mä niitä koko aikaa ajattele. Eikä teidän tarvitse keksiä lohduttavia sanoja. Koko kasvain on niin paska asia, että ei siitä voi puhua, ilman että se on paskaa. Mutta silti siitä on puhuttava joskus. Tuntuu tyhmältä kirjoittaa tämmöstä, koska samassa paskassa veneessä sitä ollaan. Sillä erotuksella että teillä on terveys ja normaali elämä tällä hetkellä. Yhdessä niitä tuloksia venaillaan. Lainaamalla Katin sanoja, en halua aiheuttaa teille huonoa omaatuntoa suhtautumisestanne tai mitään. Te jotka ootte tosi lähellä ja läsnä koko ajan, muistakaa kuinka huolissanne oon myös teistä. Tiedän, että teillä on joku jolle purkaa tätä shaissea myös jos siltä tuntuu, mutta te ootte se mitä mulla on.


Se on ihan totta, että sä joudut samalla tukemaan läheisiäs, koska kaikistahan tämä asia tuntuu pahalle. On mullaki paha olla ja pelottaa, mutta mä haluan pitää sen poissa meidän välistä, ihan sen takia, että sulla oikeesti on kymmenen kertaa pahempaa itelläs tän asian kanssa. Ja kun mä haluan pystyä tukemaan sua, ilman että sä koet mun tarvivan lohdutusta sulta tai olevan ns. tekopirteä. Mä haluan olla sua varten, ilman että sä koet millään tapaa velvollisuudeksi peitellä omia tunteita tai pelkoja. Sä saat taatusti ihan tarpeeksi vitsailla liikaakin, ettei vaan toiset alkais pelkäämään enemmän. -Kati