- He uskovat, ettei maahanmuutto ole ratkaisu matalaan syntyvyyteen, sillä se johtaa ongelmiin, eivätkä ulkomaalaiset sovi suomalaiseen kulttuuriin. Sen sijaan nuorten naisten pitäisi opiskella vähemmän ja käyttää enemmän aikaa puhtaiden suomalaisten lasten synnyttämiseen. Tämä on kuin heikko kaiku natsi-ideologiasta, BBC tulkitsi persujen vaaliohjelmaa."
Ostin tänään maailman ihanimman setin, ISOT kupit ja lautaset. Kuva alla. Oikea hinta 15,90. Per kappale. Alennettu hinta 7,90. LisäALE -50% alennetusta hinnasta. Eli laskekaapa siitä. Mikä jytky, eiku löytö. Olen haaveillut että tulee kevät, voin lukea keittiössä ikkuna auki lehteä/kirjaa, juoda jostain nätistä kupista teetä (alunperin haaveena ois kahvi, mutta sen olen lopettanut), ikkuna on auki, auringon paistaessa ja kevyen tuulenvireen puhaltaessa, merkkinä keväästä. Ja välillä bongata yliopistokävelyä ulkoa. Tulkaa jos koittamaan, tämän asunnon sijainnin ansiosta voi harrastaa moista. Kävelystä huomaa, kuka tulee/menee yliopistolle. Se on hauskaa yhdessä. Voi arvuutella vaikka kaikkea muutakin.
Kaikissa suosituissa blogeissa on aina kuvia. Lisäksi pitäisi lisätä ruokaresepti ja joku muotiin liittyvä juttu, niin tämäkin blogi olisi ajanhermoilla. Ja leffa-arvostelu, ehdottomasti! Kaikille kaikkea. Mutta mun blogi ei olekaan suosittu blogi, vaan tylsä sairauskertomus, joten asiaan. Ja olkaa onnellisia, että luette tätä jossain kaukana koneelta. Mulla on tänään maailman huonoimpien juttujen päivä, koska mä oon väsynyt. Voisikohan kaiken laittaa aina väsymyksen piikkiin?
Tänään aamulla aikainen herätys. Taysiin. Bussimatkalla arvuuttelen ketkä kaikki matkustajat jäävät Taysin pysäkillä ja menevät sairaalaan. Ensikertalaiset tunnistaa heti. Kun he sitten jäävät (useimmiten onnistun tosi huonosti arvailuissa), arvuuttelen mille polille he menevät. Tai menevätkö he vain katsomaan jotain läheistään osastolle. Tähän en koskaan saa tietää vastausta. Eli ei mitään jännää. Kardiologisen odotusaula oli tosi viihtyisä, tähän mennessä mukavimmat penkit. Minun lisäkseni vuoroaan odotteli nainen, joka luki viestejään kännykästä sillä puhetoiminnolla. Tiedätte sen puhuvapää-äänen. Kuulin usean sen viestin. Robottiääni huvitti aluksi, sitten vitutti. Mietin, miksi ihmeessä se tekee niin. Sitten se raapi selkäänsä kepillä ja tajusin, että sen täytyy olla semisti sokea. Jos se olis kokonaan sokea, sillä olisi koira.
Kardiologi ultrasi mun sydämen. Ei mitään rakenteellista vikaa. Holterin mukaan keskimääräinen syke on 100. Hän epäili, että se johtuu jostain hormonaalisista tai niistä munuaisista tai JOTAIN. Pointti se, että sydän ok. Lääkäri sanoi, että jatkoselvittelyjä ei toistaiseksi heidän polillaan tarvita, muut jatkakoot tästä. OK. Ei sen kummempaa. Tähän pitäisi varmaan kirjoittaa, että "jee, mun sydämessä ei oo mitään rakenteellista vikaa", mutta enpäs kirjoita. Koska mulla on kasvain. Mulla olisi tähän vielä yksi hauska juttu yhdestä pahalta haisevasta pikkunististä joka tuli Acutasta, joka oli pahoinpidelty. Mutta enpäs jaksa kertoa enempää, koska ei se oikeastaan ole edes mikään erityinen juttu.
Kävin koululla hoitamassa asioita. Tai kuten mulle sanottiin "heittämään ongelmat opiskelun suhteen roskakoriin". Joka ei siis tarkoittanut sitä, että mut potkitaan koulusta pihalle, vaan ihan käytännön setit jatko-opiskelusta jne. Johon mun ei tarvitse itse tehdä mitään. Rakastan kyllä tuota pientä koulua. Tai kuuluuhan meidänkin taiteen ja viestinnän toimipiste isompaan kokonaisuuteen nykyään, mutta silti. Olen ihan varma, että jossain isommassa yksikössä mun pitäisi tehdä hirveät selvittelyt tilanteesta. Sen sijaan katson että koulutusalanjohtaja kuuntelee kyyneleet silmissä mua ja ilmoittaa koulun tukevan mua kaikessa missä pystyy. Että ei pidä epäröidä soittaa, asiassa missä tahansa. Hän kuulemma voi tarvittaessa puhua mut vaikka opiskelijaterveyden psykologijonojen ohi. Tuli hyvä mieli. Hän myös ihmetteli, että olen omatoimisesti hakeutunut pyytämään apua. Pitäisikö siinä olla jotain ihmeteltävää. Jos todetaan syöpä, niin eiköhän se olisi omituista jos ei tarvisi myös psyykkistä tukea. Vaikka edelleen jaksan uskoa, että käsittelen tätä asiaa täysin terveesti puhumalla, kirjoittamalla ja "käymällä ne kaikki tunteet läpi peittelemättä". Mutta kuten sanottu, eipä siitä mitään haittaakaan ole. Vaikka epäilenkin, että siitä olisi mitään apua mulle. Mutta hei, yrittänyttä ei laiteta. Voisko joku kertoa, mitä tuo sanonta tarkoittaa. Laiteta mihin?
Koulussa törmäsin yhteen ihmiseen, jonka kanssa jouduin käymään mitä kuuluu keskustelun. Niitä pelkään. En tiedä mitä sanoa noissa tilanteissa. Siksi pyrinkin välttämään niitä. Harkitsen tämän blogin laittamista laajempaan levitykseen ihmisille, ihan vain välttääkseni tuollaiset. En voinut sanoa että hyvää. Sanoin että olen ollut kipeänä. Sen hän tiesikin. Sanoin että torstaina tutkitaan lisää leikkaussalissa ja aika näyttää. Sitten taas jaarittelut. En kuitenkaan puhunut kasvaimesta mitään. Sitä ei ole kiva sanoa, mutta sitä ei ole kiva ottaa myöskään vastaan. Moni säikähtää, ja yhtäkkiä mua katsotaan ihan eri silmin. Ei syöpä tartu.
Tämän hetken tunnelma:
http://www.youtube.com/watch?v=vjncyiuwwXQ
Huomenna tutustumiskäynti kirurgianosastolle. Tutustumiskäynti kuulostaa siltä, että "hei, tervetuloa asumaan osastollemme. Loppuelämäksesi". Tiedän että se ei ole sitä. Fiilis on neutraali tulevasta. Olen ehkä nyt puhunut asian niin puhki usean eri ihmisen kanssa kun voi, että fiilis ei voi olla muutakun neutraali. Aurinko paistaa edelleen, menen keittiöön lukemaan, avaan ikkunan ja keitän teetä. Uuteen mukiini. Kyllä, onnenmurusia voi ostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti