The day you realize, there is not enough time, because you wanna live forever.

Elämänsä tärkeintä päivää
ei koskaan arvaa tärkeimmäksi.
Ne päivät, joiden luulee olevan tärkeitä,
eivät todellisuudessa ole koskaan
niin tärkeitä kuin alunperin kuvitteli.
Ne päivät, jotka tuntuvat tavallisilta,
ja alkavat normaaleina,
osoittautuvat lopulta
tärkeimmiksi päiviksi.

Elämänsä tärkeintä päivää
ei koskaan voi arvata etukäteen.
Ei ennen kuin sitä elää.
Elämänsä tärkeintä päivää ei tunnista,
ennen kuin sitä elää.
Se päivä, jona sitoutuu
johonkin tai johonkuhun.
Päivä, jona sydän särkyy.
Päivä jolloin tapaa sielunystävän.
Päivä, jona tajuaa, ettei aika riitä,
koska haluaa elää ikuisesti.
Ne ovat tärkeitä päiviä.
Täydellisiä päiviä.

---------

Päivä 07 – Aliarvostetuin kirja

Tapasin eilen ihmisen, jolla oli murtunut rinnan alta luu, koska hän oli nauranut liikaa.

Tämä päivä tuntuu kinkkiseltä, mikä minä olen arvioimaan mikä on arvostettua ja mikä ei. Mitä on arvostus kirjallisuudessa. Voitettuja palkintoja? Korkeita myyntilukuja? Yleisiä ihmisten asenteita? Ehkä jollain tavalla koen, että kevyttä kirjallisuutta ei arvosteta tarpeeksi. Siihen (tai sitä lukeviin) suhtaudutaan vähän alenkatsoen, se ei ole niin uskottavaa. Sama kun elokuvissa, kevyellä on hirvittävän vaikea olla uskottava. Kepeyttä tarvitaan aina! Kirjallisuudessa ja muutenkin.

Vuosia sitten opiskelupaikan valintakokeessa minulta kysyttiin millaisia kirjoja luen. Haastattelu oli kestänyt jo kauan. Olin koko ajan odottanut, että saisin kertoa taustastani, tulevaisuuden suunnitelmistani. Olin ajatellut haastattelun olevan yksi vahvimmista osa-aluesta valintaprosessissa. Halusin todella siihen kouluun. Jäädyin ihan vähän, koska olin valmistautunut puhumaan aivan muusta kun mitä siihen mennessä oltiin puhuttu, perustelemaan miksi minut pitäisi valita ja vakuuttamaan hyvä poliisi ja paha poliisi siitä, että kyllä minä olen paras valinta. Luen laidasta laitaan, vastaan. Se on totuus, mutta ehkä maailman typerin vastaus, tylsin vastaus, laidasta laitaan ja ihan kivaa. Olisit sanonut jotain fiksua, jotain uskottavaa, ääni huusi pääni sisällä, jonkun klassikon vaikka! Kaksi vanhempaa miestä tuijottaa minua tuimana. No minkä kirjan sinä olet lukenut viimeksi, toinen kysyy. Noo, viime aikoina on tullut luettua vähän kevyempää kirjallisuutta. Se oli totta, silloin kevät oli kiireinen ja koulujen ennakkotehtävät ja kuvaukset veivät kaiken ajan, vastapainoksi en jaksanut mitään vakavaa! Miehet jatkavat tuijottamistaan. Olen lukenut roskaromaaneja. Kuulen itseni sanovan. Mitä!!!! Et käyttänyt juuri tuota sanaa, et oikeasti käyttänyt, ääni jatkaa huutamistaan. Minkä sinä määrittelet roskaromaaniksi, toinen kysyy entistä tuimempana. Sitten alan pulisemaan jotain epämääräistä siitä termistä, että en tarkoittanut sitä ihan noin ja plaplatan siitä, miksi olen lukenut kevyttä ja kuinka se onkaan ollut hyvää vastapainoa kaikelle ja tunnen itseni idiootiksi selittäessäni joten jatkan selittämistä enkä pysty lopettamaan. Jossain vaiheessa sama mies kysyy, että niin minkä kirjan sinä oletkaan lukenut viimeksi? Himoshoppaajan ratkaiseva askel. Molemmat tuijottavat minua. Hiljaisuus. Vitun idiootti, olisit keksinyt jonkun!! Suosittelen teille molemmille, piristäisi varmasti teidänkin päivää, heitän kevyesti päässäni mielikuva ikääntyneestä herrasmiehestä lukemassa kyseistä teosta. Onneksi he tajuavat huonon vitsini ja purskahtavat nauruun. Tunnen itseni tyhmäksi ja mietin että ei tuollaisessa tilanteessa ja paikassa yksinkertaisesti voi vastata tyhmemmin. Tunsin että menitin uskottavuuttani tuolla vastauksella. Ajattelin antavani itsestäni bimbon vaikutelman. Himoshoppaajan ratkaiseva askel. Se oli kuitenkin hyvä ja rehellinen vastaus. Olin silloin nuorempi, pääsin kouluun. Tilanne tuntui vakavammalta ja maailman tärkeimmältä asialta sillä sen hetkisessä elämässäni. Ilmassa leijui sellainen semi-idiootti tunnelma, joka oli varmasti vain oman pääni sisällä. Silti väitän, että kevyttä kirjallisuutta ei arvosteta tarpeeksi ja ainut vaihtoehto tämän pulinan jälkeen on vastata;

Himoshoppaajan ratkaiseva askel / Sophie Kinsella