Tänään paistoi aurinko, kirpeä pakkaspäivä. Olin juuri puhunut puhelimessa Taysin kanssa virtsarakon tähystyksestä. Siitä kuinka tärkeää kuulemma olisi saada mut sinne heti. Odottelin junaa, olo oli melko neutraali. Yhtäkkiä valtava turhautumisen aalto iskee päin kasvoja kylmän pakkasilman kanssa. Jos se kerran on niin helvetin tärkeää saada mut tutkittavaksi sinne heti, niin miksi vittu en voi vaan mennä sinne HETI? Miksi pitää sanoa noin, jos kerran mitään ei tapahdu samantien. Voiko enää turhemmalta tuntua, kun ajatus siitä että mun sisällä on joku ylimääräinen kasvain, joka vaan kasvaa kasvamistaan ja mä vain odotan junaa? Tekisi mieli kävellä Taysiin saman tien, ja huutaa että sädettäkää mun koko kroppa heti! Katsoin kun ihmiset kävelivät matkalaukkujensa kanssa kiireisinä, ja toivoin voivani olla kuka tahansa heistä. Mietin kuinka moni heistä sairastaa jotain vakavaa sairautta, tai kuinka monen heistä läheinen sairastaa. Sitten juna tuli, vaunussa oli rauhallinen tunnelma. Paistoi aurinko. Kaikki lukivat jotain. Minäkin luin, ja matka alkoi.
Kuiva tilannekatsaus:
Allergisen reaktion comeback. Eilen yöllä. Miksi se tulee aina yöllä? Enpä päässyt testaamaan epipenin toimivuutta. Nyt ajatellaan (yhdessä lääkärin kanssa, lääkäri ja minä, minä ja lääkäri), että nämä allergiset setit ei johdu esim. mistään lääkkeestä, vaan jostain mitä tutkitaan. Mikä vaan vielä ei ole selvinnyt.
Poskiontelontulehduksen comeback. Eilen. Lähete CT-kuvaukseen, mutta päätin odotella vajaa kuukauden päästä olevaa korvapolin aikaa. Kuvaus on kuitenkin kallis ja altistaa säteilylle. Että josko sitä voitaisiin selvittää jotain muuta kautta ensin, koska tämän pikkujutun kanssa kestän kyllä. Mikäli erikoislääkäri on tutkittuaan samaa mieltä kuvauksen välttämättömyydestä, menen siihen. Oliskohan tämä kymmenes ”poskari” puolen vuoden sisällä. Ja todennäköisesti on myös seuraus jostain muusta. Allergisten reaktioiden jälkeen ehkä turhin pikkuvaiva tämän kaiken muun keskellä. Noh, samapa tuo. Ensimmäisen kerran teki mieli tehdä hymiö, äskeisen lauseen perään. Se olisi ollut kaksoispiste dee, mutta enpä tehnyt.
Urologian polilla action on käynnistynyt. Oliskohan siitä nyt pari viikkoa kun munuaispolilta lääkäri laittoi lähetteen kiireellisenä eteenpäin. Papereiden pyörittelyä, kaksi viikkoa oli kestänyt että lähete päätyy lääkärin käsiin. Urologiantohtori oli vahvistanut mun löydökset ja oireet kiireelliseksi, kuten jo munuaspolilla tehtiin. Eli kiireellisenä virtsarakon tähystykseen (odotan innolla). Urologia on kuulemma suurin kirurgian osa-alue Taysissa. Ja suurin osa asiakkaista sairastaa jotain syöpää. Eli varmaan kaikilla on kiire? Kiireelliset ajat on varattu seuraavan kuukauden, mutta mun tulosten perusteella ei kuulemma voitaisi odottaa niin kauaa. Eli sielä yritetään järkätä joku ekstra-aika jo täynnä olevien ekstrojen päälle, niin että tämä asia saataisiin hoidettua viikon parin sisällä. Että tiedetään mitä sielä kasvaa ja paljonko. On siis suuri ihme jos sielä mitään ei kasva. Viimeistään torstaina pitäisi saada tietää, minä päivänä se tapahtuu. Mietin pitkään, pitäisikö olla iloinen siitä, että kiireellisen sijasta olen extra kiireellinen tapaus. Päätin että en ole iloinen asiasta. Mieluusti en olisi mikään tapaus missään.
Mennä ulos
alle sinisen taivaan
kuunnella lintuja
taivas voi tippua
on mahdollista että maa
jalkojen alta katoaa
http://www.youtube.com/watch?v=JObee_5XzZc
PS. Arto Tuunela, jos luet tätä blogia, niin voiks alkaa niinku oleen mun invisible man?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti