Voi kuinka kauan kestikään että vihdoin päätettiin aloittaa Thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kun ensin haluttiin sulkea pois kaikenlaista muuta, kuten Cushingin tauti, jonka takia aiempi päätös aloittaa Thyroxin vedettiin pois. Sillä kun olisi ollut jotain vaikutusta verikokeisiin. Käsittämätöntä miten kauan tällaisen yhden pienen lääkityksen aloittamiseen on mennyt aikaa. Kai marraskuusta maaliskuun alkuun. Siihen vaikutti moni käytännön asia, kuten että siinä Cushing verikokeissa piti ottaa verikoe kahtena peräkkäisenä päivänä samaan aikaan aamulla kahdeksalta ja tällaisten labra-aikojen saaminen KESTI. Ihmiset käy paljon labroissa aamulla. Sitten labra oli jotenkin hukannut sen toisen verikokeen, sitä selvitettiin muutamia viikkoja ja kun vihdoin varasin uudet ajat, se asia jotenkin selvisi ja sitä rataa. Sitten mulla kesti varata soittoaika lääkärille ja sitten kun se soitti (määrittämättömään aikaan) en ollut puhelimen lähettyvillä ja sitten piti varata uusi aika ja sitä rataa. Näin ne asiat sujuu kun ei ole kiire, mikä on edelleen hyvä asia näissä jutuissa. Joo, no tänään virallisesti olisin voinut aloittaa sen lääkkeen, mutta UNOHDIN. Se kun pitää ottaa heti ensimmäisenä aamulla, eikä mitään maitotuotteita muutamaan tuntiin. No, huomenna ehtii.
Vaikka tämä on pieni asia ja sitä rataa, mutta tuntuu kivalta että vihdoin tehtiin päätös lääkekokeilun suhteen eikä tarvi epämääräisesti odotella joidenkin verikokeiden tuloksia, joiden sisällöstä en enää ole ollut kiinnostunut. Ellei sitten jotain ihmeellisempää olisi ilmennyt. Mutta kun ei. Nyt toivon kovasti että tuo thyroxin auttaisi, pysäyttäisi, esim. selittämättömän hiustenlähdön ja painonnousun (vaikka elintavat ovatkin muuttuneet viime vuosina vain terveellisempään) ynnä muuhun, mitä kilpirauhasen vajukkitoiminta voipi aiheuttaa. No, nämä muutokset tapahtuu hitaasti ja sitä rataa.
Eräs Facebook-kaverini on ehkä viimeiset kaksi kuukautta kirjoitellut statuksia jostain mahdollisesti vakavasta aivosairaudesta jota hänelle epäillään. Kyseessä on luokkakaveri vuosien takaa, jonka kanssa en ole enää ollut sitäkään vähää tekemisissä kuin aiemmin. Jotenkin sitä on tullut peilattua näiden statusten kautta omaa fiilistään vuosi sitten. Ja kummasteltua sitä, miten joku jakaa 400:lle "ystävälleen" kaiken tämän. Tai no minä en haluaisi näitä asioita tietää (ja kyllä, sieltä voi piilottaa ihmisiä). Mietin josko minä olisin jakanut jotain asioita Facebookkiin ja se ajatus ei tuntunut yhtään omalta. En missään nimessä haluaisi että ne kaikki ihmiset olisivat tienneet tilanteesta. Toisaalta perustinhan tämän blogin. Jaoin kuitenkin tämän vain läheisimmille ihmisille, tietoisena siitä että se saattaa levitä kaverien kavereille ja tämä on ihan OK. Olisinhan voinut kirjoittaa salaista blogia, mutta koska kovasti siinä tilanteessa etsin vastaavia blogeja niitä löytämättä päätin jättää nämä jutut julkiseksi. Itse kaipasin jotain konkreettista tietoa asioista (mikä on ehkä karissut tämän jauhamisen tultua tilalle) ja toivon että joku täältä on edes joskus sellaista löytänyt. Ajattelin asian niin, että tänne voi hakeutua ne ihmiset joita oikeasti kiinnostaa. Olivat ne sitten tuttuja tai tuntemattomia. Facebookin etusivulta vastaavaa tietoa ei pääse pakoon. Minua ahdistaa ja ärsyttää tuon ihmisen, jota en ole tuntenut enää aikoihin, postaukset. Samaan aikaan tunnen suurta myötätuntoa häntä kohtaan ja myös itsekkäästi peilaan omaa tilannetta ja mietin mitä ihmiset olisivat kommentoineet josko minä olisin sinne jotain vastaavaa kirjoitellut. Hahah, ihan tyhmää joo, nämä asiat vaan aina tulee mieleen kun näen tämän henkilön kirjoitukset.
Ihanaa että on kevät.
Jatkanko vielä? Kyllä. Viime vuoden tapahtumat pysäyttivät ja elin enemmän hetkessä kun koskaan elämäni aikana. Syksyllä pelkäsin, että tämä kaikki katoaisi ja sitä ajatuisi takaisin siihen kuuluisaan oravanpyörään. Kuluneen vuoden aikana olen jotenkin kyseenalaistanut koko elämäni. Teen sitä edelleen. Koska välillä muutenkin olen taipuvainen pohtimaan asioita liikaakin menin jotenkin lukkoon kaikkien ajatusten ja kyseenalaistusten kanssa. Jotenkin halusin tiettyjä muutoksia ja kaiken heti nyt, mutta koska mikään ei tapahdu samantien en oikein osannut muuta kun yrittää nauttia siitä mitä on nyt. Nyt jotenkin olen lähtenyt viemään asioita kerrallaan kohti niitä asioita mitä haluan. Olen aina tiennyt mitä haluan, mutta jotenkin viime vuoden jälkeen en sitä tiennytkään. Nytkään en tiedä kaikkea, mutta jotain kuitenkin. Se on parempi kuin ei mitään tai että olisin jatkanut elämääni samalla tavalla. Joitain muutoksia on tapahtunut automaattisesti ilman päätöksiä, ihan vaikka kahvin juonnin ja tupakoinnin lopettaminen. Läsnäolon taitoa olen alkanut lisäämään ihan konkreettisilla jutuilla. Meditointia ja sitä rataa. Reagoin fyysisiin juttuihin ja uhkiin menemällä henkisesti yhtä solmuun kun se koko tilanne oli kaikkine pallotteluineen ja pitkään jatkuneine epävarmuuksineen. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia. Monta haastetta on vielä voitettavana, mutta nyt on ihan hyvä olla tässä.
Kirjoittelen vielä ainakin mitä siellä korvapolin kontrollissa sanotaan ja siitä miten thyroxin lähtee toimimaan. Mietitään sitten josko olisi aika kuopata tämä blogi.
http://www.youtube.com/watch?v=P-Gk3Q1umx0
http://www.youtube.com/watch?v=gWvurnpKjE4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti