Two can be as bad as one, it's the loneliest number since the number one.

Huomenna vihdoin lääkäriin. Miettimään niitä tarpeellisia tutkimuksia mitä vielä pitäisikin tehdä ennen sitä kilpirauhaslääkityksen aloittamista. Että ne saa suljettua pois muut kilpirauhasen tavoin oireilevat jutut. Ei mitään vakavaa, ei mitään ihmeellistä. Tiedättekös, ei vaan tee tippaakaan mieli mennä sinne. Ei kiinnosta. Luulenpa että mun lääkärikiintiö on täynnä aika pitkäksi aikaa. En haluaisi suhtautua välinpitämättömästi näihin muihinkaan juttuihin, mutta ei oikeasti vaan kiinnosta. Itseasiassa tuntuu vieraalta kirjoittaa tänne aiheeseen liittyen. En ole niin stressaantunut terveydestäni kuin alkutalvella/ keväällä/ kesällä. Se on ihan hyvä asia. Ei tarvitse olla.

Olen miettinyt miten osaisi olla läsnä tässä ja nyt. Miten oppia olemaan läsnä. Elämä on nyt, ei tunnin, päivän, viikon, kuukauden tai vuoden päästä. Nyt. Miten oppisi olemaan läsnä joka hetkessä. Tai edes melkein joka hetkessä. Saa vinkata, jos joku tietää. Meinasin tehdä hymiön.

Kävin testaamassa meditointia tuossa taannoin. Kyseessä oli jonkun budhalaisuuden suuntauksen, jonka nimeä en muista, järjestämä ohjattu meditaatio. Sanotaanko näin että vaikka budhalaisuuden arvomaailma on hieno, niin mikään uskontosidonnainen homma ei kuitenkaan ole mun juttu. Mutta ehkä sain kipinän etsiä tutustua meditoinnin maailmaan lisää. Mielenkiintoinen kokemus kuitenkin.